Laita/Pivot-pelaaja Matilda Herranen ja maalivahti Lilli Sandström ovat tehneet sopimuksen Ilveksen edustusjoukkueen kanssa tulevasta kaudesta. Herranen oli isossa roolissa viime kaudella Ilveksen kolmanneksi parhaana pisteidentekijänä (9+11=20). Kauden päätteeksi hänet palkittiin Tampereen piirin parhaana nuorena pelaajana. Sandström on jakanut useamman kauden ajan torjuntavastuun Ilves-maalilla Emiilia Syväsen kanssa ja jokaisella kaudella Ilves on ollut yksi sarjassa vähiten maaleja päästäneitä joukkueita. Sandström on tähän mennessä päässyt kerran edustamaan myös Suomen maajoukkuetta.

Pari kysymystä Matilda Herraselle:

Otit viime kaudella isoja askeleita Futsal-urallasi. Pääsit keväällä ensimmäisen kerran maajoukkueleirille ja tulit valituksi Tampereen piirin vuoden nuoreksi pelaajaksi. Miltä nämä saavutukset ovat tuntuneet ja oletko jo asettanut jotain seuraavia tavoitteita itsellesi?

”Saavutukset on tietysti tuntuneet todella hyvältä ja varsinkin kun kova työ on vihdoin tuottanut tulosta. Ja tavoitteena on jatkaa vahvaa pelaamista ja päästä pelaamaan ensimmäinen maajoukkuepeli.”

Roolisi joukkueessa kentällä on kasvanut kausi kaudelta. Mitä asioita erityisesti kehittämällä uskot pääseväsi seuraavalle tasolle?

”Aion olla kentällä rohkeampi ja ottaa enemmän roolia ja tehdä itse ratkaisuja.”

Pari kysymystä Lilli Sandströmille:

Mitkä ovat tämän kauden henkilökohtaiset tavoitteesi ja mihin uskot että Ilves yltää tällä kaudella? 

”Omat tavotteet on kehittyä itse pelaajana ja pystyä pelaamaan koko kausi hyvällä tasolla ja terveenä. Ilveksessä tapahtuu hieman muutoksia mutta kyllä me lähdetään haastamaan muita joukkueita ja hakemaan ehjää kautta joukkueena.”

Vaihdat työelämästä takaisin koulun penkille tälle syksylle? Millainen vaikutus sillä tulee olemaan Futsalin pelaamisen suhteen?

Päivistä tulee varmasti raskaita ja pitkiä kun koulunpenkillä tulee paljon uusia asioita opittavaks. Ja myös töitä pitäisi jossain välissä tehdä, että on varmaan aikas kiireinen vuosi tulossa. Silti uskon pystyväni harjoittelemaan aiempaa paremmin opiskelemisen ohella.

Jonna Kykkänen lähtee Ilveksestä.
Kauden 19-20 kotiottelut sekä tiedot lipunmyynnistä&kausikorteista päivitetty.