Kuva: Elna Rikkinen

 

Kuva: Jani Virolainen

 

Ilveksen ensi kauden joukkue rakentuu hyvää vauhtia kun viime kaudeksi Kampuksen Dynamosta
Tampereelle siirtynyt Saana Kakkonen on solminut jatkosopimuksen keltavihreisiin.

Aloitat toisen kauden Ilves-paidassa, millaiset ajatukset alkavasta kaudesta?

”Hyvillä fiiliksillä lähden uuteen kauteen! Meillä on rakentumassa erinomainen joukkue, jolla on hyvä lähteä jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäätiin. Ensi kaudelta toivon ehjää ja nousujohteista kautta.”

-Millaisia tavoitteita olet asettanut itsellesi tulevan kauden suhteen?

”Tavoitteena kehittää omaa pelirohkeutta ja -varmuutta, sekä sen myötä saada yhä enemmän kokemusta liigakentillä. Kokonaisuudessaan tavoitteena kehittyä pelaajana läpi kauden, ja tässä ympäristössä näen sille erinomaisen mahdollisuuden!”

Viime kaudella ja kuluvan kesän treeneissä potentiaaliaan väläytellyt Piritta Palonen siirtyy 2. joukkueestamme edustukseen. Lauttakylän Lujassa futsalin saralla pohjatyönsä tehnyt Palonen odottaa innoissaan alkavaa, ensimmäistä kauttaan naisten Futsal-Liigassa:

”Tottakai huikea fiilis päästä kohti omia unelmia mutta samalla melko jännittyneet. En malta odottaa, että päästään aloittamaan treenit ja kausi.”

-Henkilökohtaisista tavoitteistaan Palonen kertoo seuraavaa:

”Liigassa tulee olemaan kova taso ja nopeampi pelitempo, joten haluan kehittää omia yksilötaitojani sekä joukkuepelaamistani ja olisihan se mahtavaa saada peliaikaa ja sitä kautta mahdollisesti tehdä jopa ensimmäinen liigamaalini.”

Ilveksen päävalmentaja Mikko Sivonen odottaa molempien pelaajien jatkavan aktiivista otetta laji- ja fysiikkaharjoitteluun, jotta kehitys jatkuisi edelleen nousujohteisena ja paikka pelaavasta kokoonpanosta löytyisi nopeastikin. ”Joka tapauksessa todella hienoa, että nuoria tulevaisuudenlupauksia on joukkueessamme kasvamassa ratkaisupelaajien rooleihin ja näiden kahden loistavan pelaajan kohdalla se voi tapahtua hyvinkin nopeasti, joten innolla ja mielenkiinnolla odotan alkavaa kautta.”

Ilveksen ensi kauden joukkueen rakentaminen etenee ja lisää pelaajasopimuksia julkaistaan lähiaikoina. Haemme myös uusia pelaajia 2. joukkueeseemme kasvamaan ja kehittymään kohti omaa huipputasoa sekä edustusjoukkuettamme.

Mikäli olet kiinnostunut tavoitteellisesta futsalista niin ota rohkeasti yhteyttä: Mikko Sivonen,
mikko.sivonen@ilves.fi tai 040 8291 949

NETTA HANNULA JA ROSA-MARIA SIRÉN KELTAVIHREISIIN
Naisten Futsal-Liiga Kauden 2024.25 otteluohjelma julkaistu