Jenni_Hakli

Sunnuntain vierasottelussa Ilves FS kohtasi LLujan, joka oli pitänyt pienikokoisessa kotisalissa montaa joukkuetta pihdeissään ensimmäisen puoliajan ajan. Ilves ei samaan kohteluun taipunut, vaan iski alle neljässä minuutissa kolme maalia ja saalisti lopulta kauden isonumeroisimman voittonsa 0-12 lukemin.

Onnistumisia tuli ottelussa laajalla rintamalla. Elina Myllymäki aloitti maalinteon ajassa 2:50 ja sen jälkeen tulostaulun lukemin koristeli vielä seitsemän muutakin Ilves-pelaajaa. Anni Karelehdon ja Emilia Jokisalon maaleilla Ilves nousi 0-3 johtoon kun ottelua oli pelattu 3:48 ja puoliajalle mentiin Ilveksen 0-6 johdossa Jenni Häklin (kuvassa) osuttua kahdesti ja Jokisalon vielä toistamiseen.

Sama tahti jatkui toisella puoliajalla. Myllymäki vastasi jälleen jakson avausmaalista, jonka jälkeen Ilves pommitti viisi lisää tekijöinä: Liisa Kuuloja, Jonna Kykkänen, Häkli, Tiina Pöyry ja Satu Pesonen. LLuja oli ottelussa selkeä vastaantulija eikä ottelun voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä.

Ilveksen parhaana palkittiin hattutempun tehnyt Häkli ja koville teholukemille pääsivät myös 1+4 tehot tehnyt Kykkänen sekä 2+2 tehopisteen Jokisalo.

Ensi viikonloppuna pelataan Futsal Cupin lopputurnaus, jossa Ilves FS kohtaa lauantain välieräottelussa FTK:n. Tampereella pelattava lopputurnaus huipentuu sunnuntaina 24.1. finaaliin, jossa Ilves FS – FTK ottelun voittaja kohtaa GFT/Prinsessat – ACE ottelun voittajan.

LLuja – Ilves FS 0-12 (0-6)
02:50 0-1 Elina Myllymäki (Mira Teittinen)
03:09 0-2 Anni Karelehto (Elina Korsumäki)
03:48 0-3 Emilia Jokisalo (Jonna Kykkänen)
17:25 0-4 Jenni Häkli (Satu Pesonen)
18:25 0-5 Jokisalo (Kykkänen)
19:49 0-6 Häkli (Kykkänen)
22:10 0-7 Myllymäki
22:22 0-8 Liisa Kuuloja (Jokisalo)
28:18 0-9 Kykkänen (Kuuloja)
33:04 0-10 Häkli (Jokisalo)
33:39 0-11 Tiina Pöyry (Kykkänen)
37:13 0-12 Pesonen (Myllymäki)

Cup huumaa viikonloppuna
Sunnuntaina vastassa LLuja