23.3.19 Ilves FS – Liikunnan Riemu 12-0 (8-0), Kauppi Sports Center, Tampere

Ilveksen maalit: Karelehto 2′, Hyvärinen 6′, Mäntylä 7′, Karelehto 13′, Jokisalo 13′, Häkli 16′, Kykkänen 18′, Herranen 18′, Hyvärinen 23′, Häkli 35′, Hyvärinen 37′, Mäntylä 38′.

Palloliiton otteluseuranta

Raportti:

Ilves osoitti Kaupissa odotetusti mikä ero tänä vuonna oli runkosarjan voittajalla ja sarjan viimeisellä. Tamperelaisten ensimmäisen puoliajan myllytys toi taululle jo 8-0 lukemat ja toisella puoliajalla nähtiin vielä neljä maalia lisää. Avauspuolikkaan suurimpia ilonaiheita oli maalien lisäksi myös yli kuukauden sivussa olleen Emilia Jokisalon onnistunut paluu pelikentälle. Jokisalo iski paluuottelussaan tehot 1+2 ja huilasi lopulta toisen puoliajan laitapelaajien Tiina Pöyryn ja Jonna Kykkäsen tavoin. Paikkoja maalintekemiseen syntyi tänään useamman kymmenen verran, ja useat pelaajat onnistuivat merkkauttamaan itsensä pisteille. Koko ottelun pelannut Ilves-kapteeni Jonna Hyvärinen onnistui ainoana iskemään kolme maalia tänään ja urakoi myös puolustuspäässä tuttuun tapaan. Hyvärisen toinen maali kulmapotkusta oli komeaa katseltavaa tarkan laukauksen löytäessä maalin vasemman yläkulman. Omat kannustusjoukot otteluun saanut Maria Mäntylä vastasi huutoon ja kuritti Riemua tehoilla 2+2. Mäntylä valittiin asiantuntevan palkintoraadin toimesta myös Ilveksen parhaaksi pelaajaksi. Ilves käytti ottelussa kaikkia kokoonpanossa olleita pelaajiaan ja mm. viime viikonloppuna B-nuorissa SM-hopeaa voittanut Lotta Salonen esiintyi edukseen toisella puoliajalla. Salonen oli hyökkäyskuvioiden rakentelussa tottuneen näköisesti mukana ja syötti yhden Jenni Häklin maaleista 35 minuutin kohdalla. Tänään Ilveksellä oli toki enemmän aikaa ja tilaa kuin yleensä naisten liigassa, mutta silti esityksessä oli paljon hyviä juttuja pudotuspelejä ajatellen ja vastustajankin yrittäessä isosta tappiotilanteesta huolimatta tyylikkäästi loppuun asti niin Kaupissa nähtiin varmasti liigatason arvoinen tapahtuma. Liikunnan Riemu lähtee nyt hakemaan vauhtia Futsal-ykkösestä, jossa se toivottavasti ensi kaudella myös nähdään. Ilveksen pelit jatkuvat ensi lauantaina ensimmäisellä välierällä johon vastustajaksi varmistui GFT. Toisessa välieräparissa kohtaavat ACE ja FC Sport j. Näin ollen on siis selvää, että tällä kertaa loppuottelupari ei tule olemaan kahden edellisen kauden Ilves-GFT.

Ennakko:

Runkosarjan viimeinen ottelupäivä ei voi muuttaa Ilveksen sijoitusta enää vaan runkosarjan piikkipaikka on ja pysyy joukkueella. Alusta asti ohjelmassa viimeisenä ollut Riemu-kotiottelu on ehkä pitkään ollut mahdollista laskea todennäköisesti voitettavaksi otteluksi, mutta silti lähtötilanne päätöksen on helpompi, kun tuloksesta ei tarvitse ottaa mitään paineita. SIlti Tamperelaiset lähtevät ilman muuta hakemaan kolmea pistettä kaikkien muiden joukkueiden siinä jo Riemua vastaan tällä kaudella kahdesti onnistuessa. Ottelussa pitää toki pitää pää mukana, ja loukkaantumiset sekä punaiset kortit ovat niitä mitä ei todellakaan kaivata viikkoa ennen välieriä. Ilvekseltä puuttuu ottelusta vain Satu Pesonen ja Jonna Uusipaasto. Noin kuukauden kentiltä sivussa ollut laitapelaaja Emilia Jokisalo on epävarma otteluun, mutta tällä kertaa hyvinkin todennäköisesti pääsee kentälle.

Vierasjoukkue Liikunnan Riemun kausi oli ennakoon ajateltuna haastava, mutta tällaista saldoa tuskin kukaan osasi odottaa. 0 pistettä ja maaliero 19-136 kertovat karua kieltään, että joukkue pelasi tälla kaudella aivan väärässä sarjassa. Putoaminen ykköseen varmistui jo useita viikkoja sitten ja nyt on ollut jäljellä enää kauden pelaaminen kunnialla loppuun. Toivottavasti joukkueen taival jatkuu ensi kaudella futsal-ykkösessä ja miesten joukkueen tavoin uusi nousu aloitetaan lähivuosina. Ilveksen toiveissa Naisten Futsal-ykkösen suhteen on useampaan lohkoon jaettu sarja johon saataisiin joukkueita lähtemään mukaan laajasti ympäri Suomen ja sarja olisi kustannuksien ja matkojen suhteen järkevällä tasolla. Ilves FS naisten kakkosjoukkue joka voitti Futsal-kakkosen ja olisi oikeutettu nousuun voisi olla yksi kiinnostunut tämän tyyppisen sarjaan lähtöön.

GFT:lle ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan yhdellä tehdyllä maalilla.
Huikea nousu lopussa katkaisi tappioputken ja varmisti runkosarjan voiton.