Ilves FS – SoVo 3-2 (1-0)

 

Ilves ja SoVo kohtasivat perjantai-illassa Pirkkahallissa Futsal-Liigan merkeissä. Ilves otti voittomaalikilpailun jälkeen kaksi pistettä ja SoVolle yksi. Ilveksen tavoin kahdella voitolla kauden avannut Someron Voima oli jälleen kova pala ilvesten purtavaksi.

Futsal-Liiga 16.10.2015 Pirkkahalli Tampere
Ilves FS-SoVo 3-2vm, 2-2, 2-2 (1-0)

Maalikooste

Ilveksen tavoin kahdella voitolla kauden avannut Someron Voima oli jälleen kova pala ilvesten purtavaksi. Tasainen kärkikamppailu päättyi vasta voittomaalikilpailun jälkeen Ilveksen hyväksi 3-2 rp. (1-0).

Viime kaudella SoVo onnistui hakemaan harvinaislaatuisen täyden pistepotin Ilveksen kotiluolasta. Vaikka tamperelaiset nollasivatkin heidät kevään puolivälierissä, ottelussa oli pienoinen revanssin henki. SoVo onnistui kuitenkin jälleen tekemään Ilveksestä huonon ja nappaamaan yhden sarjapisteen tuliaiseksi.

Keskiviikon murskavoiton jälkeen Ilves-leiriin satoi jobinpostia: Jani Korpela punaisen myötä pelikiellossa, Timur Inapshba loukannut varpaansa sekä Niko Stenholm flunssaisena niin ikään poissa tositoimista. Kolmen avainpelaajan puuttuminen ei ole helppo lähtökohta varsinkaan, kun vastassa on kahdella voitolla kauden aloittanut ja alati vaarallisesti hyökkäävä somerolaisjoukkue.

Pelin alku lupaili kuitenkin hyvää. Ilves sai pyörittää SoVon vetäytyessä omalle puoliskolleen. Keltapaidat pääsivätkin kohtuu mukavasti tekopaikoille jo alkuminuuteille, mutta vedot paukkuivat ohi tai yli Marko Laaksosen vartioiman maalin. Yritteliäisyys palkittiin 11. minuutilla, kun SoVo-pelaajan purkuyritys kimposi Juhana Jyrkiäisen jalasta rouva Fortunan sievoisella avustuksella tolpan kautta reppuun.

Vierailijat jatkoivat aiemmilta kausiltaan tuttua taktiikkaa, jossa pallo pelataan pohjalta yleensä ilmateitse ylhäällä odottavalle pivot-pelaajalle. Useimmiten Ilves-puolustus onnistui tekemään vieraiden aikeet tyhjiksi, mutta myös maalivahti Leo Rantasen torjuntoja sekä maalikehikoita tarvittiin. Taukonumerot 1-0 vastasivat melko hyvin pelitapahtumia.

Toisella puolikkaalla sama meno jatkui. SoVon pitkä päätyyn ja perään -taktiikka ei tuottanut juurikaan päänvaivaa kotijoukkueelle, mutta verkko soi ensin erikoistilanteesta ja pian vastahyökkäyksestä. Ensin Mikko Matinaron kulmapotkukuviosta lähettämä kaukolaukaus muutti Ilves-pelaajasta suuntaa ja yllätti Rantasen. Hetken päästä Juho Pettersson riisti ja viimeisteli etunurkkaan.

SoVo oli omassa hyökkäyspelissään tehokas toisin kuin Ilves. Hidas pallonliikuttelu ilman yllätyksellisyyttä ei tuonut tarpeeksi vaaranpaikkoja, ja niissä vähissäkin oli sihti hukassa. Tatu Ahonen kuitenkin pelasti Ilveksen tappiolta käännähtämällä irti puolustajasta ja puttaamalla liigakauden avausosumansa tyylikkäästi tolpan kautta reppuun.

Jatkoajalla Ilveksellä oli vielä erinomainen tilaisuus niitata ratkaisu, mutta 2v1-hyökkkäyskään ei johtanut maaliin. Rangaistuspotkuissa esiin astui jälleen yksi mies; kolossaalinen Rantanen nollasi Matinaron ja Petterssoninkin yhtä vakuuttavasti kuin hän on tehnyt voittomaalikilpailussa monelle muullekin. Kolmatta vetäjää ei edes tarvittu, sillä Ilveksestä sekä Jani Nyblom että Lassi Lintula onnistuivat.

Kolme kierroksen jälkeen Ilves jatkaa sarjakärjessä kahdeksalla pisteellä. Ensi viikolla on luvassa maajoukkuetauko. Seuraavan kerran Ilves taistelee liigapisteistä lauantaina 31.10. Ruutupaitojen vieraana Vaasassa.

Tilastot
10.31 1-0 Ilves FS Juhana Jyrkiäinen
25.16 1-1 SoVo Mikko Matinaro (Valdrin Seferi)
27.47 1-2 SoVo Juho Pettersson
30.09 2-2 Ilves FS Tatu Ahonen (Lassi Lintula)

Voittomaalikilpailu
Ilves FS + Jani Nyblom
SoVo – Mikko Matinaro
Ilves FS + Lassi Lintula
SoVo- Juho Pettersson

Varoitukset
Ilves FS Lassi Lintula, Tuomas Kallioinen, Juha-Pekka Torvinen, Juhana Jyrkiäinen

Ilveksen kokoonpano:
1 – Tuomas Kallioinen
8 – Tomi Lahtinen
9 – Antti Teittinen
11 – Jani Nyblom
12 – Jussi Nyström
14 – Juhana Jyrkiäinen
18 – Juha-Pekka Torvinen
19 – Leo Rantanen
20 – Tatu Ahonen
47 – Lassi Lintula

 

Leijona Futsal – Ilves FS 1-8 (0-0)

Futsal-Liiga 14.10. Akaa Toijalan monitoimihalli
Leijona Futsal-Ilves FS 1-8 (0-4)

Guardiolamaisesti hyökännyt ja mourinhomaisesti puolustanut Ilves FS tarjosi akaalaisyleisölle sitä paljon kaivattua sexy futsalia kahdeksan maalin, neljän keltaisen kortin ja yhden ulosajon seurauksena. Murskalukemin 1-8 (0-4) päättynyt derby ratkesi Ilveksen hanakkaan vastaiskupelaamiseen, josta annettiin perusteellinen oppitunti kaikille paikalla olleille sekä ottelua LeijonaTV:stä katselleille.

Ottelun maalikooste (Tommi Alho, Tomvisual)

 

Pirkanmaan derbyt sytyttävät aina. Erityisesti Toijalan täpötäydessä hornankattilassa kissapetojen kohtaamiset ovat järjestään nostaneet tunnelman kattoon ja volumet kaakkoon. Ekstralatauksen sähköä iltaan toi Jussi Nyströmin ja Tuomas Kallioisen paluu entiseen kotiluolaan.

Kotijoukkue Leijona Futsalille kyseessä oli liigakauden avausottelu. Viime kauden serbikolmikosta parketilla ei nähty ketään, sillä ainoana jatkosopimuksen kirjoittanut Nenad Veljkovic nähtiin viime kaudelta erääntyneen pelikiellon vuoksi vain valmentajan roolissa. Uudet ulkomaan vahvistukset Jovan Stankovic sekä Drazen Arvaiji saivat sen sijaan tulikasteensa Suomen liigassa.

Viime kauden vastaava kohtaaminen päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen Leijonien 3-2-jatkoaikavoittoon. Tällä kertaa Ilves oli tuttuun tyylinsä niin mauton, että pilasi jännityksen jo reilussa viidessä minuutissa, kun toinen kentällinen Juha-Pekka Torvinen – Antti Teittinen – Juhana Jyrkiäinen – Timur Inapshba taikoi kahdessa vaihdossa pallon kolmesti vanhan tutun Juho Laineen taakse. Kaikki maalit olivat hienosti rakennettuja, mutta erityisesti taikuri Inapshban maagista 0-2-maalia kehtaa nautiskella maalikoosteesta useaan otteeseen. Taukonumerot 0-4 viimeisteli riiston jälkeisestä läpiajosta Jyrkiäinen.

Selvästä tasoerosta huolimatta Akaan illasta ei tunnetta puuttunut. Ensimmäisen jakson puolivälin paikkeilla alkanut huutomyrsky erotuomareita kohtaan yltyi ajoittain niin kiivaaksi, että perheen pienimmille olisi suonut vahvat kuulosuojaimet. Kaikesta huolimatta kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että nämä kaksi joukkuetta herättävät derbyihin kuuluvaa kiihkoa, mikä on toki ehdottoman hyvä asia.

Toisella jaksolla kenttätapahtumat tasoittuivat hieman, mutta vihreäasuiset vierailijat viimeistelivät edelleen armottoman tehokkaasti pallonriistoista. Yhdessä näistä vuosikaudet akaalaisia edustanut Nyström pääsi rankaisemaan vanhaa seuraansa. Onnistuminen tuntui eittämältä makoisalta, vaikka tyylikkäänä herrasmiespelaajana tunnettu ”Juise” jättikin tuuletukset pois kasvattajaseuraansa kunnioittaen.

Loppupeli oli lähinnä kosmetiikkaa. Kapteeni Torvinen täydensi kolmen maalin iltansa, ensin kulmakuviosta ja myöhemmin Jani Korpelan upeasta esityöstä. Välissä Jyrkiäinen niittasi ensimmäisen osumansa kanssa identtisen läpiajomaalin. Loppua kohden Leijonatkin alkoivat päästä paremmin tekopaikoille, mutta Kallioisen paraatipelastukset pitivät Ilves-maalin melkein loppuun asti koskemattomana.

Ilveksen lähes täydellistä iltaa tahrasi kuitenkin kolme kauneusvirhettä. Pahin niistä oli Timur Inapshban saama tälli varpaaseen, joka pitää miehen sivussa ainakin huomisesta kotipelisä SoVoa vastaan. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että taikurin jalalle ei käynyt pahasti. Niin ikään Korpela on perjantain sivussa saatuaan kahden keltaisen myötä suihkukomennuksen. Lisäksi Ilves-leiriä jäi kaivertamaan pari minuuttia ennen loppua syntynyt Miikka Hurmeen kavennusosuma, joka pilasi huippuottelun torjuneen Kallioisen nollapelin sekä alkukauden miltei 80-minuuttisen nollaputken. Kotijoukkueen kannalta maalia voi toki pitää ansaittuna, sillä Ilves-päätyä oltiin ahdisteltu vaarallisesti jo useampaan otteeseen.

2.09 0-1 Ilves FS Juha-Pekka Torvinen (Timor Inapshba)
2.55 0-2 Ilves FS Timur Inapshba (Antti Teittinen)
5.34 0-3 Ilves FS Timur Inapshba (Juhana Jyrkiäinen)
14.42 0-4 Ilves FS Juhana Jyrkiäinen
22.48 0-5 Ilves FS Jussi Nyström
24.04 0-6 Ilves FS Juha-Pekka Torvinen (Antti Teittinen)
28.33 0-7 Ilves FS Juhana Jyrkiäinen
34.41 0-8 Ilves FS Juha-Pekka Torvinen (Jani Korpela)
38.12 1-8 Leijona Futsal Miikka Hurme (Drazen Arvaji)

Varoitukset
Jukka-Pekka Jyrämö Leijona
Jovan Stankovic Leijona
Juho Laine Leijona

Jani Korpela Ilves FS x2
Jani Nyblom Ilves FS
Tatu Ahonen Ilves FS

Ulosajo Jani Korpela Ilves FS

Yleisöä 137

Perjantaina vastassa SoVo

Ilveslauma huilaa torstain ja palaa tositoimiin heti perjantaina. Viikon toisessa ottelussa vastaan astelee tälle kaudelle kovasti vahvistunut Someron Voima. Pistepörssin kärkinimen Arber Istrefin tähdittämä somerolaisryhmä on aloittanut kauden väkevästi kaatamalla kotonaan sekä GFT:n (4-3 ja.) että Sievin (5-3). Istrefin lisäksi joukkueessa riittää tulivoimaa kuten Benjamin Westö, Mikko Halonen sekä Veikkausliigasta tuttu Xhevdet Gela. Uudeksi veräjänvartijaksi TPK:n kuolinpesästä kaapattu Marko Laaksonen ei ole vielä tällä kaudella kokoonpanossa ollut – koittaako SoVo-debyytti huomenna Tampereella?

Ilveksen kokoonpanoon ison loven tekevät Inapshban ja Korpelan poissaolot. Toisaalta Leijona-pelissä ”aloituskasin” ulkopuolella säästeltiin vielä Jani Nyblomia sekä flunssasta toipuvaa Tomi Lahtista, joten pari poissaoloa ei kivikovaa rosteria ratkaisevasti heikennä. Nähtäväksi jää, minkälaisiin ketjukoostumuksiin ja maalivahtivalintaan Teittinen perjantaina päätyy.

Ilveksen kokoonpano:
1 – Tuomas Kallioinen
6 – Niko Stenholm
8 – Tomi Lahtinen
9 – Antti Teittinen
10 – Timur Inapshba
11 – Jani Nyblom
12 – Jussi Nyström
13 – Juha Ojanperä
14 – Juhana Jyrkiäinen
17 – Jani Korpela
18 – Juha-Pekka Torvinen
20 – Tatu Ahonen

Ilves FS – KaDy 4-0 (0-0)

Avausottelusta avausvoitto. Suvereeni Ilveksen esitys toi voiton KaDystä. Ilves FS – KaDy 4-0 (0-0).

Tilastot
21.01 1-0 Juha-Pekka Torvinen (Timur Inapshaba)
25.59 2-0 Juhana Jyrkiäinen (Timur Inspshba)
30.51 3-0 Juhana Jyrkiäinen (Jani Korpela)
32.28 4-0 Timur Inapshaba

Seuraava ottelu on 14.10. Toijalassa Leijona Futsalin vieraana. Ilveksen seuraava kotiottelu pelataan 16.10. Pirkkahallissa, jossa vastaan asettuu SoVo.
Kuva: Joope Erkkilä Joupic

Videomateriaali YLE.
<iframe width=”560″ height=”315″ src=”https://www.youtube.com/embed/8Oqh3Pebwns” frameborder=”0″ allowfullscreen></iframe>

 

<iframe width=”560″ height=”315″ src=”https://www.youtube.com/embed/uu9LVfBEj5M” frameborder=”0″ allowfullscreen></iframe>

Ilves FS avasi kautensa puhtaalla 4-0 (0-0) -voitolla YLE:n suorassa lähetyksessä. Useista poissaoloista kärsinyt kilpaveli Kampuksen Dynamo sinnitteli avausjakson pelissä mukana lähinnä Ilveksen tehottomuuden ansiosta, mutta toisella jaksolla keltaiset pyyhkivät keskisuomasilla Pyynikin palloiluhallin lattiaa.

Lähtökohdat
Ensivisiitti Pyynikille, uudenkarheat Adidaksen peliasut, Penaltyn uusi pirteän punaraitainen pelipallo, uudet pelaajat Jussi Nyström ja Lassi Lintula sekä uus-vanhat Timur Inapshba sekä Tuomas Kallioinen – Ilveksen liiga-avaus oli täynnä uutuuksia. Tamperelaisilla oli allaan pitkä ja laadukas pre-season. Erityisen ilahduttavaa on kivenkovan rosterin sairastuvan tyhjyys. Ainoastaan pelaaja-valmentaja Antti Teittinen pysytteli poissa pelikentältä pienen luomenpoistoleikkauksen jäljiltä keskittyen vain valmentajan tehtäviin.

KaDy lähti otteluun rajusti uudistuneena, sillä kevään ratkaisevan välierän kokoonpanosta Pyynikillä viiletti enää kolme pelimiestä. Silloisista avainpelaajista Mikko Kytölä on palannut Italiaan ammattilaiseksi, kun taas pikkuveli Jukka sekä pistepörssin voittaja Miika Hosio viettivät viikon mestari-Sievin lainapelaajina Uefa Futsal Cup Main Roundilla Slovakiassa. Näiden lisäksi kokoonpanoa kutisti useat loukkaantumiset.

Ilves-laumassa vallitsi ottelun alla vahva revanssinhalu, olihan KaDy napannut nokan edestä paitsi finaalipaikan liigassa niin myös elokuun epävirallisen seurajoukkuiden mestaruuden Tanskassa. Vaikka KaDy vei viime kaudella keskinäiset kohtaamiset nimiinsä otteluin 5-2, niin vieraiden kokoonpanohaasteiden puitteissa Ilvestä voitiin pitää lievänä ennakkosuosikkina tämänkertaiseen koitokseen.

Kenttätapahtumat
Ottelun avausjakso oli melko rikkonaista. Pelikenttä ei tuonut Ilvekselle lainkaan kotietua, sillä joukkue ei ole koskaan harjoitellut tai pelannut Pyynikin palloiluhallissa. Röpelöinen Taraflex-matto yhdistettynä tavallista pienempään kenttäpinta-alaan ei tarjonnut parhaita puitteita Ilvekselle tyypilliseen ripeään pallonliikutteluun ja pitkiin diagonaalijuoksuihin – haaste oli toki yhtäläinen isolla parketilla pelaamaan tottuneille vieraille.

KaDy luovutti pallonhallinnan suosiolla keltapaidoille vetäytyen nopeasti omalle alueelleen, kuten YLE:n kommentaattorina toiminut entinen maajoukkumaalivahti Matias Sarelius asiantuntevasti tv-katsojille kertoi. Ilves prässäsi tuttuun tapaan herkeämättä, eivätkä puna-mustat saaneet missään vaiheessa pelinrakenteluaan kunnolla käyntiin. Vieraiden maalipaikat olivat todella harvassa, kun taas Ilves pääsi useampaan kertaan testaamaan maajoukkueveskari Juha-Matti Savolaisen refleksejä. Savolainen pitikin vieraita avausjakson pystyssä, vaikkakin maalittomuuden aiheutti pitkälti myös kotijoukkueen kehnot ratkaisut maalin edustalla.

Toiselle jaksolle Ilves ei muuttanut mitään muuta kuin viimeistelyn, joka päätettiin yhdessä tuumin laittaa kuntoon. Esimerkkiä tästä näytti kapteeni J-P Torvinen, joka sai kunnian laukoa liigakauden avausmaalin Timur Inapshban syötöstä. Hetken päästä Inapshba tarjoili Jyrkiäiselle, joka varsin eriskummallisen ylärimapompottelun jälkeen puski Penaltyn verkkoon.

Vieraat nostivat jo avausjaksolla kertaalleen Savolaisen mukaan hyökkäysalueelle. Pelin edetessä reikäpaitapelaaminen alkoi toistua aina tilanteen tullen, mutta ylivoima oli vaarallista vain KaDyn omaan päähän. Jyväskyläläisten pallonmenetyksistä rankaisivat tyhjiin ensin Jyrkiäinen ja myöhemmin Inapshba. Toisen puoliajan torjunut Juha Ojanperä selvisi melko kevyellä urakalla, samoin kuin ensimmäisen jakson pelannut Tuomas Kallioinen. Nollapeli kertoo kuitenkin, että Ilveksen puolustus- ja maalivahtityöskentely on jälleen ensiluokkaista.

Puhdas 4-0-voitto mairittelee enemmänkin häviäjiä, sillä tupsukorvat tuhlailivat puolentusinaa avopaikkoja. Vieraille voi kuitenkin antaa tunnustuksen suoraselkäisestä taistelusta varamiehisellä pelaajistolla. Kommentaattori Sarelius antoi Ilveksen kouluarvosanaksi mukiinmenevän ”kasipuolen”, mikä kuvannee melko hyvin tamperelaisten esitystä.

Oho
Lukuisista maalipaikoista, laukauksista ja neljästä maalista huolimatta Ilveksellä oli pelissä pyöreät nolla kulmapotkua, mitä on melkoinen tilastoihme. Positiivisena seikkana voidaan pitää, että Ilveksen uudet kulmakuviot eivät menneet valtakunnalliseen jakoon.

KaDyn valmentaja Tero Kelhälä harmitteli KaDyn pelaajaringin kapeutta, mutta kiitteli joukkueensa työmoraalia ja yrittämistä YLE:n suorassa TV-lähetyksessä ottelun jälkeen.
”Kieltämättä mentiin aika ohuella ringillä. 7-8 kaveria poissa, loukkaantumisia, työesteitä ja ulkomaan matkoja. Tänään mentiin tosi ohkasella ringillä.
Ensimmäisellä puoliajalla onnistuttiin pitämään Ilves nollilla. Tarkoitus oli puolustaa alhaalta ja pitämään Ilves nollilla eikä turhaan prässätä korkealta, mutta tänään se ei onnistunut.
Pelirohkeutta olen painottanut joukkuelle. Uskalletaan rohkeasti tasatilanteessa käyttää lentävää maalivahti ja pitää pallo omilla. Tottakai jokaista ottelua lähdetään voittamaan. Pitää vaan toivoa, että saisimme parhaan mahdollisen miehityksen kentällä. Kaikki kreditit pelaajille, kaikki halusivat tänään näyttää ansaitsevansa peliaikaa.”

Juhana Jyrkiäinen iski lauantaina tehot 2+0. Jyrkiäinen näki Ilveksen kauden aloituksen hyvänä joukkueen ja omalta osaltaan ja odottaa itseltään hyvää kautta, hän kertoi YLE:lle ottelun jälkeen.
”Tulos lämmittää mieltä. Neljä maalia ja ei yhtään omiin niin siitä on tosi hyvä lähteä kauteen. Paikkoja olisi ollut tehdä enemmänkin. Tärkeintä on kolme pistettä joukkueella, vaikka oli mukavaa tehdä itsekin kaksi maalia. Uskon että tänä vuonna nähdään tehokkaampi Ilves, kun ollaan saatu vahvistuksia kuten Timur Inapshba ja Jussi Nyström. Sen lisäksi on uusia kuvioita hyökkäyspeliin. Nyt on tarkoitus pelata uran paras kausi. Viime kausi meni opiskelun ja loukkaantumisen takia vähän ohi. Nyt on henkilökohtaisesti isot odotukset.”

<div id=”fb-root”></div><script>(function(d, s, id) { var js, fjs = d.getElementsByTagName(s)[0]; if (d.getElementById(id)) return; js = d.createElement(s); js.id = id; js.src = ”//connect.facebook.net/en_GB/sdk.js#xfbml=1&version=v2.3″; fjs.parentNode.insertBefore(js, fjs);}(document, ’script’, ’facebook-jssdk’));</script><div class=”fb-post” data-href=”https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1058115210879209.1073741844.351637834860287&type=3″ data-width=”500″><div class=”fb-xfbml-parse-ignore”><blockquote cite=”https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1058115210879209.1073741844.351637834860287&type=3″><p>Ilves FS ja KaDy kohtasivat Futsal-Liigakauden avausottelussa Pyynikin palloiluhallissa. Ilves esiintyi uudessa…</p>Posted by <a href=”https://www.facebook.com/Ilvesfs”>Ilves FS futsal</a> on <a href=”https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1058115210879209.1073741844.351637834860287&type=3″>Saturday, 3 October 2015</a></blockquote></div></div>

Seuraavaksi
Ilves palaa tositoimiin keskiviikkona 14.10. Toijalassa, kun Leijona Futsal isännöi kauden ensimmäistä Pirkanmaan derbyä.

Ottelun parhaat pelaajat
Ilves FS Jani Korpela
KaDy Juha-Matti Savolainen

Yleisöä 202

Erotuomarit
Kirill Naishouler
Olli Niemelä

Ilveksen kokoonpano:
1 – Tuomas Kallioinen
6 – Niko Stenholm
8 – Tomi Lahtinen
9 – Antti Teittinen
10 – Timur Inapshba
11 – Jani Nyblom
12 – Jussi Nyström
13 – Juha Ojanperä
14 – Juhana Jyrkiäinen
17 – Jani Korpela
18 – Juha-Pekka Torvinen
20 – Tatu Ahonen
47 – Lassi Lintula

 

Vaikeuksien kautta voittoon - Ilves FS-YIlves 6-2 Naisten Futsal-Liiga
Ilveksen naiset voittivat Nokian jälleen