Sopimuspelaajien esittelyssä vuorossa neljäs pari laitapelaaja Heta Huhtaniska ja maalivahti Lilli Sandström. Edellisen parin (Herranen&Uusipaasto) tapaan on kyse Ilveksen nuoremmasta osastosta. 99-syntyneeltä ja Huhtaniskalta sekä 97-ikäluokkaa edutavalta Sandströmiltä löytyy liigakokemusta kuitenkin jo reilusti. 

 

Huhtaniska siirtyi viime kauden alkuun Ilvekseen ja hänet nähtiin heti kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa pelaavassa kokoonpanossa. Valitettava loukkantuminen kauden toisessa kamppailussa Vantaalla keskeytti hänen syyskierroksensa ja paluu kentille tuli vasta tammikuussa 2020. Kevään mittaan Huhtaniska nähtiin kuudessa ottelussa ennen kauden keskeytymistä. Pudotuspelejä ajatellen hän oli päässyt lupaavaan iskuun onnistuen maalinteossa kahdessa viimeisessä pelissään. (Sport ja Opa) 

 

Tällä hetkellä Huhtaniska ei ole ollut harjoituspeleissä mukana ja liigakauden aloitus on epävarma. Hän itse kertoo tilanteestaan ja odotuksistaan kauden osalta seuraavasti: “Tämän hetkinen tilanne on epävakaa, kun on vaikeuksia treenata alaraajavamman vuoksi, mutta kovasti tehdään töitä, että pääsisin takaisin kunnolla treeneihin ja peleihin. Odotukset kaudesta ovat korkealla niinku varmasti jokaisella pelaajalla, joukkueena lähdetään pelaamaan omalla tasolla ja pyritään tietenki mitalipeleihin asti.”

 

Tampereelle Torniosta muuttanut Huhtaniska on tykännyt ympäristöstä ja joukkueesta. Kysyttäessä mitkä asiat yllättivät eniten? Huhtaniska vastaa: “Tampereella yllätti laajat mahdollisuudet esimerkiksi urheiluun ja Ilveksessä se kuinka hyvin otettiin joukkueeseen vastaan ja joukkuehenki oli huippu ja sitä se on kyllä vieläkin” 

 

Huhtaniskan esittelyparia Sandströmiä hän kuvailee seuraavasti: “Lilli on pelaajana voitontahtoinen, äänekäs ja todella rohkea. Hän on myös todella ymmärtäväinen, huippu tyyppi ja myöskin välillä hieman kömpelö🤣”

 

Päävalmentaja Jaakko Laitisen kommentit:

“Olin todella mielessäni, kun Hetan jatko meillä varmistui. Hänellä oli useiden meidän edustuksen pelaajien tapaan hyvin rikkonainen ja haastava viime kausi. Pelirytmiin päästyään hän alkoi esittää niitä otteita mitkä nostivat hänet liigatasolla esille. En epäile hetkeäkään ettei tällä kaudella näin tapahdu myös kun hän kentälle palaa, mutta nyt meidän täytyy ensin järkevästi ja rauhassa saada hänet täyteen kuntoon.”

 

————–

 

Viime kaudella kapteenina toiminut ja tälle kaudelle 1.varakapteenin viitan joukkueen valitsemana saanut Maalivahti Lilli Sandström on jo kokenut liigapelaaja. Hän pelasi viime kaudella tuttuun tapaan Emiilia Syväsen aisaparina Tamperelaisten tolppien välissä ja jälleen kerran Ilves oli yksi vähiten maaleja päästäneitä joukkueita. Sandström on myös nähty maajoukkueen paidassa ja on tällä hetkellä viimeisin Suomen virallisessa maaottelussa maalissa ollut maalivahti. (Tammikuu 20, vs Slovakia) Vähäinen maaottelutapahtumien määrä on vaikuttanut luonnollisesti myös hänelle kertyneisiin edustuksiin muutamien tapahtumien jäädessä loukkaantumisten vuoksi väliin. 

 

Viime kaudesta kysyttäessä Sandström kertoo: “.Viime kausi omalta osalta meni sairastupaa kuluttaen. Pääsin pelaamaan harmittavan satunnaisesti ja en ollut parhaassa mahdollisessa pelikunnossa koko kautena. Tulevalta kaudelta odotan ehjää kautta ilman loukkaantumisia. Haluan päästä pelaamisessa takaisin omalle tasolleni ja sitä kautta saada hyvän itseluottamuksen tekemiseen.”

 

Pyydettäessä Sandsrömiä kuvailemaan pelityyliään kolmella sanalla, hän vastaa: “Suoraviivainen, rohkea & voiton tahtoinen”

 

Kausi 20-21 tuo lajiin myös uusia sääntöjä. Varakapteenilta, kokeneelta pelaajalta ja innokkaalta lajin seuraajalta Sandströmiltä on siis hyvä kysyä mikä on hänen mielestään mielenkiintoisin sääntömuutos? “Huoltoa vaatineen pelaajan on huollon jälkeen poistuttava kentältä – tämä koskee myös maalivahteja. Kentälle saa palata vasta, kun pallo on uudelleen pelissä. Säännön mukaan maalivahdin tilanteessa voidaan käyttää harkintaa pitääkö käydä vaihtopenkin puolella vai saako jatkaa peliä.”

 

Liigan mestarisuosikiksi Sandström nimeää oman joukkueensa. Haastajina hän näkee GFT:n ja ACE:n. Ns.”mustan hevosen” viittaa hän sovittelee HIFK:lle ja MuSa:lle. 

 

Sandströmin esittelyparia Heta Huhtaniskaa hän kuvailee seuraavasti:

“Hetan kanssa ei tuu hiljasta eikä tylsää hetkeä, molemmilla yhtä tyhjät päät nii juttu luistaa loistavasti.😌 Pelaajana Heta on fiksu ja periksantamaton, pelaa aina tilanteet loppuun asti💪”

 

Päävalmentaja Jaakko Laitisen kommentit:

 

“Lillin viime kausi oli hyvin haastava. Hänellä oli suuri vastuu kannettavana uudistuneen joukkueen kapteenina. Mielestäni hän teki siinä erinomaista työtä. Erityisesti äärimmäisen tärkeän joukkuehengen luomisessa sekä pelaajien kuuntelemisessa. Pelaamisen osalta jokainen olisi luonnollisesti hankalassa tilanteessa loukkaantumisten koetellessa fyysistä ja henkistä kapasiteettia. Preseason on kuitenkin sujunut nyt ilman isompia ongelmia, ja uskon että kauteen lähdettäessä on meillä tuttuun tapaan yksi sarjan kovimpia maalivahtikaksikoita käytettävissämme.”

 

Lisää edustuksen sopimuspelaajia esitellään lähipäivinä ja viikkoina. 

Tähän mennessä (19.9) esitellyt edustuksen sopimuspelaajat:

2  Sanni Ryhänen

10 Heta Huhtaniska

17 Oona Jaatinen

18 Matilda Herranen

19 Jonna Uusipaasto

20 Jenna Oksanen

21 Lilli Sandström (MV)

31 Tanja Owens

Mira Teittinen palaa kapteeniksi, Jenni Rantonen hakee uutta alkua Ilveksessä
Matilda Herranen ja Jonna Uusipaasto Ilveksen nuoren kaartin johtavina pelaajina