Naisten Futsal-Ykkönen jatkui joulutauon jälkeen lauantaina 8.1. vierasottelulla Parolan Juteinikeskuksella FS Tawastiaa vastaan. Lomien vuoksi FS/2 lähti otteluun hieman vajaalla kokoonpanolla sekä vähällä harjoitusmäärällä, joten ottelusta voitiin jo valmiiksi odottaa hankalaa. Tawastian hyökkäysvoittoinen pelaaminen toikin haasteita kokovihreässä asussaan pelanneen vierasjoukkueen puolustuspelaamiselle. Oman lisähaasteensa toi Juteinikeskuksen pölyisen liukas mattoalusta, mutta tilanne oli sama molemmille joukkueille.

Tamperelaiset olivat saaneet maalivahtiosastolle vahvistusta kun liigakokemusta takavuosilta omaava Fanniina Salonen (1) debytoi keltavihreällä maalilla esittäen hienoja torjuntoja, mutta joutui Ilves-puolustuksen vaihtelevan esityksen jälkeen kaivamaan palloa verkosta 7 kertaa, mikä luonnollisesti aiheuttaa ongelmia mikäli ottelua pyritään voittamaan. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 7 – 3 (4-1) selkeään voittoon.

Ottelu alkoi sekavissa merkeissä pallon pomppiessa vierasjoukkueen jalassa ja parin minuutin pelin jälkeen kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoasemaan. Tasoitusosumaa saatiin odotella aina 11:lle peliminuutille asti ja tämä maali merkittiin kotijoukkueen omaksi maaliksi. Kylmä suihku tulikin jo seuraavasta tilanteesta ja Tawastia siirtyi 2-1 johtoon. Tehottoman hyökkäyspelaamisen johdosta puoliajalla ei enempää tamperelaisosumia nähty ja kotijoukkueen onnistuessa tässä vielä kaksi kertaa siirryttiin tauolle kotijoukkueen 4-1 johtoasemassa.

Toinen puoliaika alkoi selvästi sisuuntuneen Ilves-ryhmän parantaessa otteitaan, mutta palloa ei saatu toimitettua maalille tai tarkemmin maaliviivan yli ennen kuin ottelua oli pelattu reipas 30 minuuttia kun Micaela Erola (39) sai kavennettua tilanteeksi 5-2 ja hieman lohtua oli näkyvissä, olihan ottelua vielä kymmenisen minuuttia pelaamatta. Peliä ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu käännettyä riittävästi, jotta pisteitä olisi ollut otettavissa. Ottelun viimeisellä minuutilla hieman lohtua toi Siri Rosendahlin (23) kavennusosuma, mutta kellossa alkoi aika loppua kesken ja tilastoihin kirjailtiin kotijoukkueen voittolukemat 7-3.

Sunnuntaina 16.1. pelattiin jälleen pienen tauon jälkeen myös kotiottelu Kauppi Sports Centerissä Tampereella. Vieraita saatiin Huittisista kun Lauttakylän Luja saapui hakemaan revanssia syyskierroksen niukasta yhden maalin tappiosta. Ja yhden maalin tappioon se revanssi päättyi tälläkin kertaa keltavihreiden ollessa vahvempia lukemin 3 – 2 (2-2).

Ottelu alkoi suhteellisen tasaisissa merkeissä, kotijoukkueen lievässä pallonhallinnassa, mutta kymmenen minuutin jälkeen Luja pääsi kuitenkin juhlimaan 0-1 osumaa sivurajakuvionsa päätteeksi. Reilu minuutti tästä ja kotijoukkueen Minna Läspä (33) pääsi rokottamaan kauden avausmaalillaan kulmana pelatun sivurajakuvion päätteeksi 1-1 tasoituksen. Ensimmäisen puoliajan lopulla epäonnistuneen oman pään sivurajan päätteeksi Luja tarjoili pallon suoraan Micaela Erolalle, joka ei tyhjästä maalista erehtynyt ja pääsi siirtämään kotijoukkueen 2-1 johtoon. Mutta jo seuraavasta tilanteesta Luja pääsi tasoittamaan pelin jälleen ja tauolle siirryttiin 2-2 tasatuloksessa. Keltavihreiden prässipelaaminen oli ottelussa hyvällä tasolla ja useat vierasjoukkueen pelinavaukset katkesivatkin järkevästi sijoittuneeseen tamperelaisprässiin, mutta maalinteon haasteet näkyivät edelleen joukkueen pelaamisessa.

Toisen puoliajan alkupuolella nähtiin vierasjoukkueen toimesta todella järjetön ja vaarallinen taklaus selkäpuolelta lähellä pelikentän kulmausta, jossa kuin ihmeen kaupalla kotijoukkueen pelaaja säästyi pahemmalta loukkaantumiselta ja pääsi onneksi jatkamaan ottelua pienen huilin jälkeen.

Kaikkien ihmetykseksi väkivaltaisesta pelaamisesta sääntöjen mukaan annettava kentältäpoisto jäi selkeän tuomarivirheen vuoksi vain varoitukseksi. Ottelutallennetta kelailtiin jälkikäteen vielä Palloliitonkin toimesta, mutta jostain kumman syystä jatkotoimenpiteisiin ei koettu olevan tarvetta.

Ottelun ratkaisua saatiin odotella viime minuuteille asti kun jälleen pirteästi esiintynyt Siri Rosendahl (23) siirsi silkkisellä kosketuksellaan pallon vastustajan ohi itselleen, pedaten laukaisupaikan erinomaiselta sektorilta ja ei erehtynyt. Pallo maalin vasempaan alakulmaan ja keltavihreät siirtyivät kauniilla osumalla 3-2 johtoon. Samassa ajassa vierasjoukkue siirtyi aikalisän kautta pelaamaan ylivoimapeliä lentävällä maalivahdilla. Tällä kertaa tuloksetta ja näin kotijoukkue korjasi 3 pistettä ottelusta.

Seuraava Ilves-ottelu Ykkösessä pelataan tulevana lauantaina Kaarinassa kun toistamiseen kohdataan sarjanousija PiPS. Ottelu alkaa klo 13.00 ja toivottavasti ottelusta saadaan katsella myös livelähetystä.

Ote pisteistä karkasi loppuhetkillä Vaasassa (Raportti)
Kevätkausi käynnistyi kotitappiolla (Raportti)