Ilves saa kovan paluumuuttajan Essi Salosen siirtyessä PJK:sta Ilvekseen ensi kaudeksi.
Viimeksi Ilvestä kaudella 2018-2019 edustanut Salonen on jatkanut nousujohteista futsaluraansa kaksi kautta ACE:n ja kaksi kautta PJK:n paidassa. Edellisellä Ilveksen jaksolla Salonen taisteli peliajasta SM-mitaleilla kaudesta toiseen olleessa joukkueessa ja pelasikin viimeisen Ilves-kautensa kakkosjoukkueessa.
Aktiivisesti joukkueiden taustahenkilöiden rooleissa pitkään mukana ollut Salonen pelasi viime kaudellaan elämänsä parhaan futsalkauden pelaajana. Vaikka PJK:n kohtalona oli putoaminen Futsal-Ykköseen, oli Salonen selvästi joukkueensa tehokkain pelaaja viimeistellen 21 ottelussa tehot 10+8.
Salonen oli mukana Ilveksen kesätreeneissä touko-kesäkuussa ja osoitti pystyvänsä pitämään hyvän suoritustason yllä treenistä toiseen. Edukseen esiintynyt Salonen näytti olevansa aivan eri tason pelaaja, kuin edellisellä Ilves-jaksollaan, ja hyvät otteet palkittiin sopimuksella Ilvekseen ensi kauden osalta.
Tervetuloa takaisin Ilvekseen Essi! Pelasit viime kauden PJK:ssa ja kausi oli itsellesi tehojen 10+8 puolesta erinomainen, mutta joukkueen kohtalona oli lopulta putoaminen ykköseen. Mitä jäi viime kaudesta päällimmäisenä sinulle itsellesi mieleen?
”Henkilökohtaisella tasolla kaudessa oli paljon hyvää. Vahvistuneen itseluottamuksen kautta hyökkäyspelaaminen alkoi sujua ja sen kautta tehojakin tuli. Tottakai silti harmittaa, että oma tekeminen ei riittänyt joukkueen kannalta parempaan lopputulokseen. Hyvin kaksijakoinen kausi siis.”
Olit kesän aikana mukana Ilveksen kesätreeneissä. Mitä pidit Ilveksen tekemisestä?
”Ilveksessä on laaja ja laadukas rinki, jonka takia treeneissä on aina hyvä tempo ja asioita pystytään tekemään monipuolisesti. Myös kesän treeneissä on pidetty mukavasti tempoa, ja laadukkaat treenit olivatkin yksi tärkeä syy miksi ilveksen valitsin.”
Minkälaiset odotukset sinulla on ensi kauden suhteen?
”Odotukset ovat tottakai korkealla. Toivottavasti löydän oman paikkani joukkueesta hyvin ja pystyn auttamaan joukkuetta menestymään. Meillä on hyvä mahdollisuudet taistella korkeista sijoituksista tulevalla kaudella, joten innolla sitä kohti.”
Olette tällä hetkellä Kroatiassa opiskelijoiden futsalin EM-kisoissa pelaamassa ja mukana on Ilveksestä useampi pelaaja. Minkätasoisesta turnauksesta on kyse ja miten koet OEM-kisat pelaajakehityksen näkökulmasta?
”Kyseessä on todella kovatasonen turnaus, jossa on mukana monesta maasta ihan maajoukkuetason pelaajia. Turnaus on meille hieno mahdollisuus saada kokemusta kansainvälisen tason huippufutsalista. Pelaajat saavat kokemusta eri tyyppisistä vastustajista ja joukkueista, mikä monipuolistaa omaa käsitystä lajista.”
Naisten Futsal-Liiga käynnistyy syyskuun lopulla. Ilves FS:n ensimmäinen kotiottelu pelataan Kauppi Sports Centerissä la 30.9. klo 13:00, jolloin vastaan asettuu Kampuksen Dynamo. Kausikortit tulevat myyntiin piakkoin.