Lauantai-illan naisten Futsal-Ykkösen kotiottelu Kaupissa sarjanousija PEPOa vastaan päättyi jälleen Ilveksen voittoon yhden maalin erolla maalein 2 -1 (0-1).

Ottelun alussa peli aaltoili päästä päähän ja kuin salama kirkkaalta taivaalta ajassa 2.13 vieraat siirtyivät 0-1 johtoon Nelli Parikan (7) maalilla Ilveksen pelaajavartioinnin pettäessä hetkellisesti. Keltavihreiden maalia lyhyellä lainapestillä vartioiva Iida Koskinen (1) tuli tilanteessa hyvin vastaan, mutta ei lopulta saanut torjuttua läpiajoa. Ensimmäisen 20 minuutin aikana keltavihreiden peli oli hermostunutta ja vaikka lukuisia maalintekopaikkoja rakentuikin, ei palloa kuitenkaan saatu pelattua maaliin asti. Lappeenrantalaisten tilanteet jäivät lähinnä yhtä tolppaosumaa lukuun ottamatta kaukolaukauksiksi, joista ei suurempaa vaaraa tamperelaismaalille aiheutunut. Puoliajan loppupuolella Ilveksen aikalisän aikana viilailtiin hieman kentällisiä ja molemmilla kentällisillä ottelu alkoi näyttää jo futsalilta tamperelaisten näkökulmasta. Tauolle siirryttiin kuitenkin vieraiden 0-1 johtoasemassa.

Toisen puoliajan alun jälkeen keltavihreiden peliin tuli tauolla pukukopista kaivettua rauhallisuutta ja järkevämpää liikkumista pallottomana ja pallonhallinta alkoi kääntymään vahvemmin tamperelaisille. Hetken ilmassa roikkunut kotijoukkueen avausosuma näki päivänvalon ajassa 26.21 kun Meri Viljanen (13) pääsi rankaisemaan takatolpan tuntumasta tasoitusmaalin 1-1, Anni Alatalon (66) tarkasta syötöstä. Oona Vuoltee (25) tyhjensi tilaa maalin edustalta järkevällä liikkeellä laitaan.

Tamperelaiset kytkivät isompaa vaihdetta silmään ja lisää kaasua vyöryttäen hyökkäyksiä kohti vierasjoukkueen maalia kunnes 29.18 läpi kauden hienoja otteita esittänyt Alatalo pääsi merkkauttamaan maalin edustalta maalisarakkeeseensa kauden ensimmäisen merkinnän hyökkäyspään sivurajasta Viljasen tarjoilusta. Helpottava johto-osuma keltavihreille ja taululle lukemat 2-1. Viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä Alatalo pääsi vielä kolisuttelemaan tolppia 11 metrin etäisyydeltä lähteneellä laukauksellaan. Lopussa PEPOn ylivoimapeli ei tuottanut tulosta, joten enempää maaleja ei nähty ja Ilves-lauma pääsi juhlimaan toisen puoliajan onnistumisten myötä vähämaalista kotivoittoa. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Ilvekseltä Anni Alatalo ja PEPOlta Sanni Keränen (15).

Seuraava ottelu keltavihreillä ennen joulutaukoa tulevana torstaina klo 19.45 Nokian Harjuniityn liikuntahallilla, jossa vastassa FC Nokia/2.

Edustus joulutauolle kolmantena taisteluvoiton siivittämänä (Raportti)
Edustus jälleen vahva kotikentällä, Halikko vartissa pakettiin (raportti)