6.11.21, Liiga, GFT,Espoo – Ilves FS 2-1 (1-0), Opinmäen Liikuntahalli, Espoo

GFT:n maalintekijät: 11′ Mäntylä, 21′ Isokivijärvi

Ilves FS:n maalintekijä: 31′ Teittinen

Raportti: Liigan kahden kestomenestyjän ”klassikko-ottelu” pelattiin lauantaina Espoossa ja hyvin erilaisilla kokoonpanoilla mitä esimerkiksi vielä viime vuosikymmenen lopun kohtaamisissa nähtiin. 2020-luvulle päivittynyt ottelupari järjesti kuitenkin tuttuun tapaan jännittävän kamppailun pisteistä aivan loppuhetkille asti. Tamperelaiset lähtivät otteluun pelkkiä voittoja allaan, mutta  takaiskuja on kertynyt loukkaantumisten muodossa. Matilda Herranen joka sai RaiFu-pelistä vaivoja ei pystynyt tässä ottelussa olemaan edes kokoonpanossa. Sanni Ryhänen puki kokoonpanoon, mutta ei ollut vielä täysin pelikuntoinen. Positiivisella puolella Ilves sai takaisin kapteeni Mira Teittisen ja viime pelistä poissa olleen Manta Räsäsen. 

Itse ottelussa GFT otti etenkin ykköskenttänsä voimin vahvaa hallintaa pelistä ja Ilves ei löytänyt tarpeeksi liikettä prässiinsä. GFT saikin vyörytettyä hyökkäyksiä lähelle Ilves-maalia ja Tamperelaisten maalilla viime kaudella vielä GFT:tä edustaneella Heidi Tahvanaisella riitti töitä. Omassa hyökkäyspelissään Ilves pystyi kuitenkin tilanteita myös luomaan ja sai tällä kertaa suuren määrän erikoistilanteita muutamien huippupaikkojen lisäksi. Koko ensimmäisen puoliajan vaivannut terävyyden puute näkyi GFT:n avausmaalissa, kun pallo menetettiin vaarallisessa paikassa omalla alueella vieraiden Jonna Kykkäselle jonka kautta pallo päätyi Maria Mäntylälle joka oli tänään ehdottomasti GFT:n kantavimpia voimia. Mäntylän nopea sijoitus yllätti Tahvanaisen ja kotijoukkue pääsi näin 10.minuutin kohdalla 1-0 johtoon. Molempien joukkueiden lukuisista tekopaikoista huolimatta tauolle mentiin vähämaalisissa 1-0 lukemissa. 

Toiselle puoliajalle Tamperelaiset olivat etsineet lisää lääkkeitä pukukopista, mutta peli sai onnettoman alun Sani Isokivijärven hyödyntäessä Ilveksen heikot sijoittumiset puolustuspelissä. Isokivijärvi laukoi 1 vs 1 haaston jälkeen tarkasti verkkoihin. 0-2 tappioasema ei Ilvestä kuitenkaan saanut paniikkiin vaan peli tuntui paranevan vaihto vaihdolta sen jälkeen. 30. minuutin kohdalla Ilves tulikin ansaitusti maalin päähän komealla kolmen pelaajan kuviolla. Nella Hartikaisen nosto laitaa pitkin löysi Tanja Owensin joka jatkoi pallon Teittiselle ja tämä pääsi aivan vapaaseen paikkaan GFT-maalivahti Jenni Niemelää vastaan. Teittinen hallitsi hermonsa hyvin ja sijoitti pallon tarkasti takakulmaan ja avasi näin maalitilinsä heti kauden ensimmäisessä ottelussaan. Tappioasemasta ennenkin Esposssa noussut Ilves ei harmittavasti tällä kertaa löytänyt enempää tarkkuutta maalintekoon. Lopun YV-pelissä hyvällä rauhallisella pyörityksellä tilanteita vielä tuli, mutta tällä kertaa GFT vei kolme pistettä niukasti lukemin 2-1. 

Tamperelaisten kausi jatkuu 13.11 lauantaina klo 16 kotikentällä Kauppi Sports Centerissä FC Nokia kohtaamisella. Tämä ottelu on samalla Ilves 90 V. juhlaottelu. 

 

 

Ottelutallenne ja maalikooste nähtävissä Ruutu Plus palvelun kautta

 

 

 

 

Ilves FS/2 jo kolmanteen voittoon maalin erolla kauden alkajaisiksi
Ilves FS/2 uusiutuneella joukkueella jo käynnissä olevaan kauteen