Naisten Futsal-Ykkösessä lauantaina 22.1. Piikkiön Liikuntahallilla koettiin harmittava tappio kotijoukkue
PiPS:n korjatessa kolme pistettä lukemin 7 – 6 (4-2).
Kuten lopputulos kertoo, ei puolustuspelaaminen ollut mitenkään avainasemassa ottelussa vaan peli aaltoili
päästä päähän vahvasti hyökkäysvoittoisesti molempien joukkueiden toimesta ja maaleja syntyi tasaiseen
tahtiin kotijoukkueen ollessa tällä kertaa vahvempi yhden maalin verran. Pienellä parkettikentällä pelattu
ottelu muodostui fyysiseksi väännöksi ja ottelun tuomaristo sai kuitenkin pidettyä homman hanskassa
jämptillä otteellaan.
Maalinteon aloitti kotijoukkue reilun viiden minuutin jälkeen Ristolaisen onnistuessa, mutta tasoitus nähtiin
parin minuutin kuluttua tästä kun maalijyvän löytänyt Sofia Peltola pääsi yllättämään kotijoukkueen
maalivahdin tarkalla laukauksellaan. Ensimmäisen puoliajan edetessä kotijoukkue pääsi jo 4-1
johtoasemaan vahvasti pelanneen Iines Fagerin onnistuessa kahdesti ja Aarnion kertaalleen. Samassa ajassa
16.54 vierasjoukkue otti aikalisän, jonka jälkeen Oona Vuoltee pääsi vielä kaventamaan 6 m:n pisteeltä
kotijoukkueen pelatessa palloa kädellään alueen sisällä. Tauolle siirryttiin näin tilanteessa 4-2.
Toinen puoliaika jatkui siitä mihin aikalisän jälkeen jäätiin ja Vuoltee pääsi niittaamaan takatolpalta
ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kavennuksen 4-3. Kotijoukkue jatkoi kuitenkin taisteluaan ja vieraiden
puolustuspelaamisen vaikeuksien kautta siirtyi kohta jälleen turvallisempaan kahden maalin johtoon
Saviluodon siirtäessä pallon Ilves-maaliin. Vain minuutti tästä ja kokovihreässä asussaan pelannut Ilves-
lauma pääsi vaaralliseen vastahyökkäykseen ja Riikka Mälkki viimeisteli komeasti kauden avausosumallaan
takatolpalta kavennuksen 5-4. Sama kaava toistui ensin Komulaisen viedessä kotijoukkueen jälleen kahden
maalin johtoon ja sen jälkeen Minna Läspän tuodessa vieraat jälleen kerran yhden maalin päähän.
Pelikellon näyttäessä aikaa 36.36 kotijoukkue onnistui jälleen maalinteossa ja tilanteessa 7-5 ja
tamperelaiset siirtyivät ylivoimapeliin ja upean sarjadebyytin keltavihreissä tehnyt Tiia Ala-Hakuni pääsikin
vasemman jalan yläkulmalaukauksellaan kaventamaan taululle lukemat 7-6 ja peliaikaa oli vielä minuutti
jäljellä. Hankaluudet ylivoimapelin käynnistyksessä johti siihen, että lisäosumia ei nähty ja vierasjoukkue
joutui palaamaan Tampereelle ilman pisteitä tällä kertaa.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin tupsukorvilta Venla Salo ja kotijoukkueelta Terhi Ristolainen.
Seuraava mahdollisuus kartuttaa pistepottia jo tulevana sunnuntaina 30.1. Kauppi Sports Centerissä kun
PU-62 saapuu Tampereelle, joten tiukka taistelu sarjan kärkisijoista luvassa. Ottelu alkaa klo 13.00 ja
pelataan ilman yleisöä, mutta ottelua voi seurata YouTuben Ilves FS tv:n kautta!

Tammikuun liigataival jatkui tappiolla (Raportti)
Ote pisteistä karkasi loppuhetkillä Vaasassa (Raportti)