13.3.22, Liiga, RaiFu, Raisio – Ilves FS 1-2 (1-1)

RaiFu:n maalintekijä: 8′ Hämäläinen

Ilves FS:n maalintekijät: 9′ Hartikainen, 30′ Huhtaniska

Raportti: Sunnuntaina Ilves lähti bussilla Raisioon päättämään ”härkäviikkoaan”. Kolmas ottelu 5:n päivän sisällä on liigan runkosarjassa harvinaista ja joukkue kävi sunnuntaina jaksamisensa rajoilla. Siitä huolimatta väsymys ei paistanut Ilveksen otteissa kuin ehkä muutamien väärien syöttöratkaisujen muodossa. Keskiviikon ottelusta lähtien kokoajan näkynyt vahva halu taistella pisteistä näkyi heti alusta. Ensimmäistä kertaa Raisiossa vieraillut edustusjoukkue ei kuitenkaan onnistunut ensimmäisenä maalinteossa läpi ottelun vahvasti torjuneen RaiFu-maalivahti Eveliina Koskelan ollessa pelipäällä. Lisäksi erityisesti tämän viikon otteluista tänään jäi myös paljon aivan puhtaita huippupaikkoja käyttämättä. Kotijoukkue iski siis ensimmäiseksi ajassa 7.46 kapteeni Iina Hämäläisen laukoessa RaiFu:lle tyypillisen nopean hyökkäyksen päätteeksi maalin edustalta 1-0 johtomaalin. Tamperelaiset kuittasivat kuitenkin todella nopeasti. Vain 17 sekuntia myöhemmin yksi päivän parhaista Ilvesläisistä Nella Hartikainen pääsi vapaaksi keskeltä RaiFu-puolustusta Siri Rosendahlin tarjoilusta ja laukoi terävästi matalan kudin verkkoihin. Läpi ottelun Ilves rakensi pidempiä hyökkäyksiä tavoitellen erityisesti kombinaatiota Pivot-pelaajien kanssa. Kotijoukkue pyrki nopeisiin iskuihin joiden kanssa viikon kuormituksesta äärimmillään ollut Ilves oli ajoittain hankaluuksissa. Ilves-maalissa torjuntavastuun saanut Heidi Tahvanainen oli tarkkana eikä joutunut antautumaan avausosuman jälkeen enää kertaakaan. Oman mausteensa otteluun toi erittäin paljon käsien käyttöä sallinut tuomarilinja joka selkeästi kovensi otteita kentällä molempien joukkueiden koventaessa otteitaan kentällä vallinneen linjan mukaisesti. Pudotuspelipaikasta kovasti taisteleva kotijoukkue oli tänään matkassa ilman tehohyökkääjänsä Ella Mäkeä, mutta oli silti joukkueena säännöllisesti hyvissä tekopaikoissa. Viimeistelyssä onnistui kuitenkin enää vain Ilves ja Heta Huhtaniska. Huhtaniskan laukaus kymmenestä metristä painui verkkoihin ohi Koskelan ajassa 29.13 ja Ilves nousi tärkeässä vaiheessa maalin johtoon. Tähänkin osumaan syötön tarjoillut Rosendahl palkittiin Ilveksen parhaana pelaajana. Pelin loppupuolella RaiFu sai hyviä ”hässäköitä” päälle nostamalla lentävän maalivahdin peliin mukaan. Ilves-puolustus kuitenkin kesti Tahvanaisen johdolla ja korjasi erittäin maukkaat pisteet kotiin. Muiden otteluiden tulosten myötä täydet pisteet nostivat Ilveksen neljännelle sijalle ennen viimeistä ottelukierrosta. Viimeisellä kierroksella 19.3 La Tamperelaiset matkaavat vielä Saloon kohtaamaan FC Halikon.    

Tappio Salossa tiesi runkosarjan kuudetta sijaa, Puolivälierissä vastaan tulee FTK-Tornio (Raportti)
Pudotuspelipaikka varmistui Pirkkalassa