Ilves pysyi muiden kärkijoukkueiden (ACE, GFT) tahdissa hoidettuaan iltaottelunsa Nokialla mallikkaasti. Liisa Kuuloja oli illan suurin hahmo viimeistellen 4 osumaa Nokialaisten verkkoon.

Ensimmäiset aavistukset pelin tuloksesta saatiin jo ensimmäisellä minuutilla Liisa Kuulojan ollessa heti huippupaikassa Nokian maalilla. 23 sekuntia myöhemmin Kuuloja onnistui Satu Pesosen poikittaissyötöstä siirtämään vieraat 1-0 johtoon. Niin kuin monessa aiemmassakin ottelussa, niin Ilveksen toista osumaa saatiin odottaa kohtuu pitkään pelinhallinnasta ja paikoista huolimatta. Ajassa 8.41 Ilveksen kulmakuvio oli lähellä onnistumista, mutta 2-0 maali nähtiinkin kaksi minuuttia myöhemmin Kuulojan onnistuessa “futsalmaisella” kärkituikkauksella kuljetuksen päätteeksi.
Tästä vain 13 sekuntia myöhemmin Ilves koki haastavan kautensa jatkoksi taas yhden takaiskun. Maalissa pelannut Emiilia Syvänen loukkasi nilkkansa omalla päätyrajalla ja joutui sivuun pelistä. Toivottavasti kokenut ja Ilvekselle tärkeä Syvänen ei olisi pitkään poissa kentiltä. Syväsen jouduttua sivuun maaliin vaihdettiin Lilli Sandström joka on nuoresta iästään huolimatta pelannut kuitenkin jo useita kovia otteluita naisten liigassa. Ottelun jatkuttua Ilveksellä kesti ymmärrettävästi hetki päästä taas peliin kiinni. Loppujaksolla nähtiinkin muutamia hyvin huonoja sekä pari kappaletta ison riskin syöttöjä omalla alueella. Nokian epäonnistuttua maalaamisessa oli Kuuloja jälleen “pahanteossa”. 3-0 maali syntyi maalinedustan ruuhkasta. 18:ta minuutti oli Emilia Jokisalo tehohetki. Ajassa 17.07 “Joksu” osui Tiina Pöyryn pelaamasta sivurajasta. Jokisalo kääntyi pallon kanssa hienosti ja viimeisteli päättäväisesti. 17.48 Jokisalo teki vieraille jo 5-0 maalin lähietäisyydeltä Maria Mäntylän syötöstä. Tauolle Ilveksen 5-0 johtoasemasta.

Toiselle puoliajalle lähdettiin hieman liiankin rauhallisin mielin. Vastustaja ei missään nimessä ollut lopettanut pelaamistaan vaan jaksoi karvata edelleen hyvinkin ylhäältä. Riittämätön liike pallottomana laittoi usein keltapaitaisia vaikeisiin paikkoihin. Ajassa 24.15 pallo menetettiin FC Nokian Ella Lehtoselle joka kiitti ja viimeisteli 1-5 kavennuksen huippupaikasta. 27.33 ajassa tänään hyvin peliä pyörittänyt Jonna Kykkänen tarjosi unelmapallon Jenni Häklille joka ei valitettavasti tästä tarjoilusta vielä osunut. Futsalissa uusia paikkoja tulee kuitenkin parhaimmillaan nopeasti ja jo 28.40 ajassa Häkli osui Jokisalon syötöstä vastahyökkäyksen päätteeksi. Jo melkein 20.minuuttia ilman maalia ollut “Lissu” päätti kuitenkin katkaista tämän “putken” ja onnistui 32.22 tekemään Kykkäsen syöttämästä sivurajasta 7-1 Ipalle. 8-1 maali oli Häklin käsialaa. Ilveksen no:8 veti pallon takakulmaan Matilda Herrasen syötöstä. Ottelun viimeinen osuma oli myös keltapaitojen “tekemä”. Nokian hyvän hyökkäyksen päätteeksi pallo ohjautui omaan maaliin. Viimeisen maalin jälkeen pelattiin vielä pari minuuttia pois ja näin FC Nokia-Ilves pelit saatiin pakettiin tämän kauden osalta.

Alkavalla viikko on hyvin mielenkiintoinen ja haastava Ilvekselle. Keskiviikkona lähdetään Espooseen pelaamaan Cupin puolivälierää hallitsevaa Cup-mestaria GFT:tä vastaan. Perjantaina tehdään lyhyempi vierasreissu Hervantaan ja kohdataan sarjakärki ACE.

Ilves selviytyi keskiviikko-illan jännitysnäytelmästä cupin lopputurnaukseen.
Kuuden pisteen viikonloppu Tesoman palloiluhallilla.