Elina_Myllymaki

Ilves FS palasi cup-pettymyksen jälkeen voittokantaan perjantain Naisten Futsal-Liigan ottelussa FC Nokiaa vastaan. Ilves paransi otettaan läpi ottelun ja päätyi lopulta selkeään 5-1 (2-1) voittoon paikallistaistossa.

Kotisalissaan pelannut Ilves lähti hakemaan paluuta voittokantaan perjantain liigapelissä. FC Nokia pysyi tovin Ilveksen kyydissä, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin Ilves hallitsi ottelua.

Nokia pääsi ensimmäisellä puoliajalla pari kertaa yllättämään merkkausvirheitä tehneet keltapaidat. Emiilia Syvänen venytti kertaalleen todelliseen huippupelastukseen nokialaisten onnistuttua pelaamaan poikittaissyöttö aivan Ilves-maalin edustalla. Hyökkääjä kuitenkin jäätyi jo varmalta näyttäneessä maalipaikassa ja Syvänen venyi huikeaan torjuntaan.

Hyökkäyspäässä maalihanat avasi Jonna Kykkänen. Kykkänen purjehti keskeltä läpi Nokian puolustuksen ja laukoi tulisella kärkkärillä Ilveksen 1-0 johtoon.

Ilveksen toisen maalin taituroi Ilveksen ottelun parhaana palkittu Elina Myllymäki (kuvassa). Pienestä kulmasta lauottu veto oli todella tarkka, sillä se upposi kahden tolpan kautta sisään ohi tilanteessa yllätetyn Nokian maalivahdin.

Maria Tetri onnistui kaventamaan nopeaan tahtiin tilanteeksi 2-1, joka jäi myös puoliaikatulokseksi.

Ilves paransi varsinkin puolustuspeliään koko ensimmäisen puoliajan ajan ja toisella puoliskolla joukkueen peli oli jälleen timanttia. Nokia pidettiin kaukana maalipaikoista ja peliä vyörytettiin vaarallisten hyökkäysten kera vastustajan kenttäpuoliskolle.

Jenni Häkli vei Ilveksen napakalla kaukolaukauksella 3-1 johtoon kun toista jaksoa oli pelattu viitisen minuuttia. Ottelun 34. peliminuutilla Myllymäki laukoi toistamiseen pienestä kulmasta Penaltyn maaliin, tällä kertaa maalivahdin puikoista sisään. Samalle minuutille mahtui myös Häklin illan toinen maali. Kykkäsen pitkä syöttö tavoitti Häklin, joka ohjasi taitavasti suoraan ilmasta 5-1 maalin.

Ilves ei jättänyt ottelussa jossiteltavaa. Joukkue hallitsi peliä ja paransi esitystään läpi ottelun. Voitto nosti Ilveksen sarjataulukossa 9 pisteen karkumatkalle, tosin toisena olevalla GFT/Prinsessoilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Ilves FS ja GFT kohtaavat sarjassa vielä kertaalleen, Tampereella pelattavassa viimeisen kierroksen ottelussa 27.2.

Ottelun pöytäkirja: http://www.palloliitto.fi/futsal/ottelu&408682&NL

Vaasan vierailu lauantaina
Cupissa kirvelevä tappio