Kuvat: Jani Virolainen https://www.facebook.com/futsalkuvaajani

24.11.18, Ilves FS – Ylöjärven Ilves, 4-1 (0-1), Kauppi Sports Center

Ilveksen maalit: Pöyry 21′, Oma Maali 23′, Jokisalo 26′, Sandström 37′. YIlveksen maali: Erden 1′.

Raportti:

Ilves lähti otteluun ilman kolmea vakiopelaajaansa, kun Satu Pesonen, Jenni Häkli ja Pinja Peuramäki joutuivat jättämään tämän matsin väliin. Myös vierailijoilta puuttui useita paljon tällä kaudella pelanneita. Maajoukkueleirillä Ilvestä edustaneet olivat kuitenkin kaikki käytettävissä pienistä vaivoista huolimatta. Tamperelaisten kokoonpanossa olivat myös ensimmäistä kertaa tällä kaudella jo viime vuonna Ilves FS naisia edustanut Lotta Salonen ja uutena pelaajana Ilveksen kanssa muutamia viikkoja harjoitellut Jonna Uusipaasto.

Ottelun alku ei sujunut keltapaitojen ”käsikirjoituksen” mukaan, kun jo ensimmäisessä vaihdossa YIlves pääsi yllättämään Ilves-vahti Lilli Sandströmin useamman ottelun maaliputkessa olevan Esra Erdenin toimesta. Tamperelaiset tarkensivat tekemistään vähitellen ja pääsivät vahvemmin sisään otteluun. Ensimmäisen puoliajan sankareita olivat kuitenkin YIlveksen maalivahti Saara Viitanen, hyvin taistellut puolustus ja maalipuut. Ilves sai useita hyviä laukaisupaikkoja ja myös erikoistilanteita, mutta mikään ei avauspuolikkaalla uponnut. Vierailijat osoittivat vaarallisuuttaan myös erityisesti hankkimistaan erikoistilanteista,

Toisen puoliajan alku oli tälle kaudelle jo tutuksi tulleen kaltainen. Ilves teki puoliajalla tarvittavia taktisia muutoksia ja pystyi iskemään paremmin vastustajan puolustusta vastaan. 21.minuutilla Ilves sai lauottua pallon ohi maalivahti Saara Viitasen, mutta maaliviivalta Elisa Ilottu torjui vielä kädellä tämän laukauksen. Jatkopallossa oli kuitenkin Tiina Pöyry joka tasoitti ottelun 1-1:een. Tämän jälkeen käynnistyi täysi mylläkkä Ylöjärveläisten päädyssä. 23. minuutilla Anni Karelehto löysi itsensä pallon kanssa lähes vieraiden päätyviivalta. Karelehto toimitti pallon maalille kohti omaa pelaajaa, mutta pallo löysi tiensä vieraiden maaliin oman pelaajan kautta. Kolme minuuttia myöhemmin Ilveksen parhaana tänään palkittu Matilda Herranen laukoi kulmapotkusta kohti alakulmaa jonne menossa olleeseen palloon kosketuksen sai Emilia Jokisalo. Jokisalon maaliputki piteni nyt jo 8:n ottelun mittaiseksi. (vähintään yksi maali jokaisessa pelissä) 3-1 tilanteessa vieraat lisäsivät riskinottoa kentällä ja kovensivat myös otteita. Virhetili täyttyi 36.minuutin kohdalla ja Erden kävi lähellä toista keltaista korttia samassa tilanteessa. Tuomarit tällä kertaa ”armahtivat” ja ottelun lopullinen ratkaisu tulikin sitäkin hienommalla tavalla. YIlveksen pelatessa ”lentävällä maalivahdilla” sai Ilves-vahti Sandström pallon käsiinsä ja laukoi täydellisellä vedolla pallon toiseen päähän ja maaliverkkoihin (4-1) Loppu ei tarjonnut enempää tilastomerkintöjä ja Ilves jatkaa näin ollen sarjan kärjessä.

Tulevina viikkoina on hyvä mahdollisuus panostaa harjoitteluun kevätkierrosta silmällä pitäen. Joulukuussa edessä on vain yksi ottelu 15.12 Jyväskylässä Liikunnan Riemun vieraana. Ensi vuosi alkaa herkullisesti 5.1 la kotiottelulla viime kauden mestaria GFT:tä vastaan.

Artikkelikuva: Jani Virolainen.

Otteluennakko:

Syyskierroksen ja samalla koko vuoden viimeinen kotiottelu pelataan Ilveksen osalta jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Joulukuussa ohjelmassa on vain yksi liigaottelu Liikunnan Riemun vieraana 15.12. Tamperelaiset ovat viime viikon avaustappiosta huolimatta edelleen sarjan kärjessä, mutta kolmen pisteen päässä on tällä hetkellä jopa kolme joukkuetta (ACE,MuSa,GFT). Voittamalla sarjan alemmalla puolikkaalla olevat joukkueet syksyn viimeisillä kierroksilla Ilves olisi luonnollisesti paalupaikalla kevätkierrokselle lähdettäessä. Tämä viikko on ollut hieman ”rikkonainen” keskellä viikkoa järjestetystä maajoukkueleiristä (Ti-To) johtuen, mutta Tamperelaiset ovat saaneet harjoitusta alle riittävästi. Ilveksestä maajoukkueleirillä huhkivat maalivahti Emiilia Syvänen ja kenttäpelaajat Emilia Jokisalo, Maria Mäntylä sekä Tiina Pöyry. Perjantaina on poikkeuksellisesti ohjelmassa vielä peliin valmistavat harjoitukset. Muutamia runkopelaajien poissaoloja on luvassa tähän kotiotteluun, mutta se avaa paikkoja erityisesti viimeisissä kärkiotteluissa vähemmän pelanneille antaa näyttöjä jatkoa ajatellen. Kokoonpanoa saattaa täydentää myös 1-2 nuorta pelaajaa tässä ottelussa.

Vastutaja Ylöjärven Ilves on viime kierroksilla kärsinyt raskaita tappioita kotikentällään. Kaksi viikkoa sitten joukkue oli lähellä kaataa hallitsevan mestarin GFT:n kotikentällään ja viime viikonloppuna joukkueen hyvä loppukiri ei riittänyt pisteisiin ennakkoluulotonta nousijaa Team VanPa:a vastaan. Pudotuspelejä ajatellen Ylöjärvellä ei ole varsinkaan tässä kohtaa enää varaa pistemenetyksiin. YIlves on joutunut viime otteluissa tulemaan toimeen ilman viime vuosien tehopelaajaansa Rosa-Maria Sireniä ja hänen pelaamisensa vielä tässä ottelussa on hyvin epätodennäköistä hänen joutuessaan jäämään viikolla järjestetyltä maajoukkueleiriltä sivuun. Sirenin poissaollessa on YIlveksen Esra Erden noussut näyttävästi esiin ja hän on tappiopeleistä huolimatta esittänyt erinomaisia otteita kentällä. Joukkueen ykkösmaalivahdin Saara Viitasen ohittaminen on myös haaste Tamperelaisille jotka eivät ole tällä kaudella tehopisteillä mässäilleet.

Tervetuloa Kauppi Sports Centeriin kaikki Tamperelaiset, Ylöjärveläiset ja kaikki muutkin! Luvassa on varmasti viihdyttävä ottelu kahden toisensa hyvin tuntevan joukkueen välillä.

Otteluliput (vain käteisellä)

Aikuiset 5€,

8-16v, opiskelijat, eläkeläiset 3€

Ilves-juniorit seuravaatteita päällä. 0€

 

Ilves täysin ylivoimainen Riemun vieraana.
Paikallisottelusta hyvän esityksen jälkeen käteen vain yksi piste.