Kaudelle 19-20 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut Ilveksen 2.joukkue toimi ensimmäistä kertaa tiiviissä yhteistyössä edustusjoukkueen toimintaa tukevana sekä omana joukkueenaan päätavoitteena alkuvaiheessa pelaajien kehittäminen valtakunnallisten sarjojen tasolle. Reservijoukkueen pelaajia kävi viime kaudella edustuksen harjoituksissa säännöllisesti ja myös tänä kesänä yhteisharjoituksia edustuksen kanssa järjestettiin kerran viikossa kesäkuusta heinäkuun loppuun. Jokainen sopimuspelaaja on päässyt ja pääsee jatkossakin siis näyttämään tasonsa varsinkin, kun edustuksen päävalmentaja Jaakko Laitinen on säännöllisesti joukkueen harjoitusten vetovastuussa viime kauden tapaan. Edustusjoukkueen jatkuvuudelle tärkeä asia onkin saada potentiaalisia uusia liigapelaajia kehittymään 2.joukkueen kautta ja tälle kaudelle edustus onkin nostanut heti kaksi kappaletta pelaajia joukkueeseen.

Pohjapelaajan tontille futsalissa vakiintunut Tanja Owens tulee edustukseen mukaan hyvällä hetkellä, kun kyseiselle pelipaikalle on pitkästä aikaa selvää tarvetta uudelle pelaajalle. Owens tuo mukanaan valtavan määrän kokemusta erityisesti jalkapallon puolelta. Futsalissakin hän on ensiaskeleitaan ottanut jo kaudella 2007-08. Owens edusti noihin aikoihin Tamperelaista TJK:ta josta Ilveksessä on tällä hetkellä edelleen mukana myös Emiilia Syvänen ja Mira Teittinen. Viime kaudella Owens esiintyi edustusjoukkueen mukana kahdessa liigaottelussa onnistuen myös kertaalleen maalinteossa Ylöjärven Ilveksen vieraana. 2.joukkueen kaudella hän oli pistepörssissä korkealla onnistuen 11 kertaa maalinteossa. 

Owens itse kommentoi siirtymistään edustukseen:

“Pelasin kaksi edellistä kautta Ilveksen kakkosjoukkueessa. Tätä ennen olin pitänyt taukoa kuutisen vuotta poislukien satunnaiset harrastepelit. Edustukseen päätyminen oli muutaman asian summa. Päällimmäisenä se että halusin vielä kerran pelata kotimaisella huipputasolla ja nähdä mihin tasoni tulee riittämään.”

Tulevaa kautta Owens ennakoi lyhyesti: 

“Toivon kehittyväni vielä futsalin pelaajana ja että saisin kaudesta mahdollisimman ehjän ilman suurempia vaivoja. Mikäli joukkue välttää suuremmat vastoinkäymiset, niin kaudella on mahdollisuudet mihin vain”

Päävalmentaja Jaakko Laitinen kommentoi sopimusta seuraavasti:

“Olen todella tyytyväinen joukkueemme saadessa Tanjan kaltaisen erittäin kokeneen pelaajan mukaan. Viimeiset kaksi kautta hän on hionut futsal-taitojaan kakkosjoukkueessamme käyden ajoittain viime kaudella jo edustuksenkin tapahtumissa ja nyt aika ja tilanne oli kaikin puolin kypsä siirtoon edustuksen mukaan. Hänen vahva persoonansa ja kova intensiteetti kentällä sopivat erinomaisesti tähän lajiin. Itselle valmentajana hän on mielenkiintoinen haaste pelaajana liigatasolla kehitettäväksi pitkän ja ansiokkaan jalkapallouran perään. Olemme käyneet jo pitkään hyvää vuoropuhelua kaikista lajiin liittyvistä seikoista ja odotan mielenkiinnolla hänen tulevia suorituksiaan liigassa.” 

Kaudella 20-21 Tanja Owens tulee pelaamaan edustuksessa numerolla 31.

—————————-

Tampereelle Savosta vuonna 2019 muuttanut Sanni Ryhänen on lyhyessä ajassa ehtinyt jo tuoda sikäläisen huumorin lisäksi paljon uutta energiaa Ilvekseen. Viime kauden Ryhänen aloitti kakkosjoukkueessa, mutta oli käytännössä koko kauden edustusjoukkueen ringissä kirjauttaen tililleen 11 liigaottelua. Liigassa hän onnistui kertaalleen maalinteossa kotikentällä FC Sportia vastaan. Kakkosjoukkueen kokoonpanossa Ryhänen nähtiin 6 kertaa hänen tehdessä keltavihreille näissä otteluissa komeat 7 maalia. Tällä kaudella toivotaan, että näistä maalilukemista päästään nauttimaan myös liigassa. Aiempaa liigahistoriaa Ryhäseltä löytyy Siilinjärven Palloseuran riveistä joukkueen pelatessa korkeimmalla sarjatasolla kausina 14-16. Sen lisäksi on kertynyt yksi kausi futsal-ykköstä KuKi/Tiikereiden mukana kaudella 17-18.  

 

Ryhänen kommentoi siirtymistään edustukseen virallisena sopimuspelaajana:

 

“Siirtyminen virallisesti edustuksen ja pelkän futsalin puolelle on tuntunut tähän hetkeen oikealta ratkaisulta ja on mahtavaa että olen päässyt mukaan tähän huippuporukkaan.”

Ryhästä lajissa eniten viehättää pelin tempo ja se että kokoajan kentällä tapahtuu. Kysyttäessä miksi ihmeessä Ryhänen halusi pelinumerokseen juuri numeron 2 hän vastaa hymyillen: “Pelinumero on pennusta asti ollut sama aina kuin mahdollista”

Päävalmentaja Jaakko Laitinen kommentoi Ryhäsen sopimusta:

”Mielestäni Sanni pääsi viime kaudella jo hyvin edustuksen toimintaan mukaan ja paljon oppia kertyi hänelle jo plakkariin. Edustuksessa peliminuutit eivät vielä olleet valtavan suuria, mutta hän onnistui useasti vaikuttamaan otteluihin positiivisesti lyhyessäkin ajassa. Nyt meidän haasteena on viedä häntä eteenpäin liigatasolla ja sitä kautta kasvattaa roolia edustuksessa. Siihen tärkeimpänä seikkana näen jatkuvan määrätietoisen harjoittelun ja sitä kautta hiljalleen asioiden omaksumisen sille tasolle että ratkaisut kentällä tulevat jo “selkärangasta” suurempia miettimättä. Kakkosjoukkueessa hän ehti jo väläyttämään kykyjään hyökkäyspäässä ja liigatasolla haluamme valmennuksen kanssa tällä kaudella tuoda erityisesti lisää oppia puolustuspelaamiseen ja futsalin taktiseen puoleen.”

Edustuksessa Sanni Ryhänen tulee pelaamaan numerolla 2.

Lisää edustuksen sopimuspelaajia esitellään lähipäivinä ja viikkoina. 

Tähän mennessä (10.9) julkaistut edustuksen sopimuspelaajat:

2  Sanni Ryhänen

17 Oona Jaatinen

20 Jenna Oksanen

31 Tanja Owens

Matilda Herranen ja Jonna Uusipaasto Ilveksen nuoren kaartin johtavina pelaajina
Jenna Oksanen ja Oona Jaatinen uusina vahvistuksina Ilvekseen