Futsal Cupin Finaali 12.2. Ilves FS – ACE 1-2 (1-1)

Odotetun tiukka ja vähämaalinen kamppailu cupin pokaalista päättyi lopulta toisen Tamperelaisjoukkueen eli ACE:n juhliin. Ottelun voittomaaliksi jäi ACE:n jälkimmäisen puoliajan alussa pelatun vapaapotkun jälkitilanteesta syntynyt 1-2 osuma. Pitkästä aikaa ”ylivoimapeliä” pelaamaan ”pakotettu” Ilves ei pystynyt lopussa hyvistä paikoistaan huolimatta tasoitukseen ja joutui tällä kertaa toteamaan vastustajan maalin verran paremmaksi.

Ottelun aloituksessa oli vaikeuksia pelikellon kanssa ja olikohan sitten se vai yleinen finaalin jännitys mikä teki pelin avausminuuteista hyvin hermostuneen näköistä. Pidemmät syöttöketjut loistivat poissaolollaan molempien hakiessa avaimia toisen joukkueen prässin avaamiseen. Hyökkäyspelaamisen ongelmat eivät toki tulleet yllätyksenä, koska vastakkain olivat kaksi Suomen parhaiten puolustavaa joukkuetta. 5-7. Minuutin välillä mentiin useamman kerran molempiin päihin vauhdilla ja lopulta Ilveksen päässä kolahti. ACE onnistui pelaamaan pallon ylös Jonna Arolle joka oli Noora Terhon kanssa 2 vs 2 tilanteessa Ilves-puolustuksen kanssa. Aro onnistui kääntymään ja vippaamaan pallon Terholle joka viimeisteli tarkasti 0-1 maalin. Pitkään ei kuitenkaan ehtinyt mennä, kun Ilves nousi tasoihin oman pään sivurajasta lähteneestä hyökkäyksestä. Satu Pesonen purki Sini Lauermaan prässin laadukkaalla syötöllä Jonna Kykkäselle. Kykkänen ohitti taitavalla harhautuksella ACE:n Anne Riekin ja tempokuljetuksen päätteeksi syötti vapaaksi jääneelle Maria Mäntylälle. “Masun” laukaus ohjautui puolustajan kautta maaliverkkoihin ja peli oli tasoittunut 1-1:een. Seuraava maali oli lähellä 9.30min. kohdilla ja sen jälkeen pallon pyöriessä pahannäköisesti Ilves-maalin edustalla. 10.42 ajassa jälleen huippuottelun pelannut Ilves-vahti Lilli Sandström pelasti kerran aivan alakulmasta. ACE:n painostusjakson katkaisemiseksi päävalmentaja Jaakko Laitinen päätti käyttää aikalisän. Heti aikalisän jälkeen Ilves näytti vaaralliselta, mutta pahempaa tilannetta nähtiin keltavihreiden maalilla, kun ACE:n Lauermaa pääsi kokeilemaan puolittaisesta läpiajosta. Lauermaa oli lähes mahdoton pideltävä Ilvekselle, kun vain hetkeä myöhemmin Susanna Savijoki laukoi niukasti ohi huipputarjoilusta maalin edustalle.
14.minuutin kohdilla oli toinen ACE-Pivotti Jonna Aro yksin Sandströmiä vastaan. Sandströmin rohkea vastaantulo pelasti Ilveksen takaiskulta. Vierasjoukkueena ollut ACE otti tämän jälkeen aikalisän. Tämän jälkeen mentiin useita minuutteja hyvällä temmolla, mutta ilman huippupaikkoja.
Ilveksestä erityisesti Kykkänen, Pesonen ja Elina Myllymäki saivat luotua painetta ACE:n päähän ja sen seurauksena saadusta kulmasta ajassa 17.31 oli Pesonen äärimmäisen lähellä onnistua. Laukauksen lähietäisyydeltä torjui hyvällä reaktiolla ACE:n maalivahti Leena Lepikonmäki. Jatkotilanteesta Myllymäki laukoi ohi maalin. Loppuhetkillä ei merkittäviä tapahtumia nähty ja tauolle mentiin lukemista 1-1.

Toinen puoliaika käynnistyi pirteämmin kuin vaisu ensimmäinen puolisko. 20.40 ajassa Lauermaa pääsi vapaaksii keskialueella ja tavoitteli Savijokea pistopallolla. Sandströmin ehtiessä ensimmäisenä väliin meni Savijoki “käsille” asti ja sai tästä ansaitusti keltaisen kortin. Viikonloppuna lukuisia kolhuja kerännyt Sandström pystyi tämänkin jälkeen kohta jatkamaan peliä.
21.32 ajassa olikin jo taas huipputorjunnan aika, kun Lilli teki tyhjäksi Riekin maalintekoaikeet.
24.36 ajassa ei Sandströmkään enää mahtanut tosin mitään, kun maalista katsottuna vasemmalta puolelta annetusta vapaapotkusta ACE:n Minna Kivelä laukoi pallon maalille. Pallo kimposi Ilvesläisestä Sandströmiin ja jäi lähes maaliviivalle josta ACE:n Savijoki sai koskettua palloon sen verran, että se päätyi verkkoon. Ei millään tavalla komea maali, mutta juuri sellainen millä näitä tasaisia kamppailuita ratkaistaan. Tämän jälkeen aivan uskomattomasti heti aloituksen jälkeen Ilveksen Kykkänen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä vasemmalla jalalla. Loistolaukaus ohitti Lepikonmäen, mutta osui maalin sisätolppaan! Hetki tämän jälkeen oli Liisa Kuulojalla paikka, mutta Lepikonmäki tuli hyvin vastaan. Näiden paikkojen jälkeen Ilveksen peli muuttui turhan kiireiseksi ottaen huomioon, että kellossa oli vielä 15.minuuttia aikaa. Palloa pakotettiin liian vaikeisiin paikkoihin hyvin puolustavaa ACE-joukkuetta vastaan. 28.35 oli ottelun pelaaja Lauermaa jälleen haastamassa nopeudellaan. Maalille pelattuun syöttöön oli äärimmäisen lähellä osua sinne kiitänyt Aro. Tämän jälkeen useiden minuuttien ajan pelattiin lähinnä “Keskikentän” futsalia ACE:n puolustaessa tarkasti, ja Ilveksen yrittäessä puskea läpi. 33.45 ajassa Ilveksellä oli virheitä 4, ACE:lla 3. 34.27 ajassa Lauermaan veto kulmasta meni vain hieman Ilves-maalista ohi.
35.13 ajassa tuomareilta jäi ehkä illan selkein rike näkemättä, kun Ilveksen Mäntylää työnnettin selästä toimitsijapöydän edessä. (Vihellettynä virhe olisi toki ollut vasta neljäs ja vapaapotku puolesta kentästä siinä tapauksessa.) 35.25 ajassa Ilvekselle tarjottiin “ilmaiseksi” tasoitusta ACE:n hukatessa pallon keskialueella. 3-2 hyökkäyksestä Kuulojan ratkaisu päätyi valitettavasti maalivahdin käsiin. 36.54 kohdalla Myllymäellä oli huippupaikka, mutta kulma jäi lopulta liian pieneksi. 37.27 ajassa Ilves otti viimein aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta “Lentävällä maalivahdilla”. (Kykkänen) Ylivoiman alussa Ilves haki nopeita ratkaisuja joista oltiin lähellä onnistuakin vaikka riski oli kova. 38.47 ajassa Kykkäsen sivuraja pomppasi juuri ennen takatolpalle rientäneen Tiina Pöyryn jalkaa ja veto suuntautui reilusti yli maalin. 38.58 Jokisalo ja Pöyry pääsivät aivan yllättäen 2 vs 1 hyökkäykseen. Jokisalon kohotetusta syötöstä Pöyry sai ohjattua pallon epäonnekkaasti vain maalin katolle. Lopussa ei enää näin hyvillä paikoilla käyty ja ACE sai aloittaa juhlat Cup-voiton kunniaksi.

ACE:lle vielä kerran onnittelut Cupin voitosta! He ansaitsivat sen tänään vahvalla tekemisellään. Ilveksellä ei ole kauaa aikaa jäädä tappiota harmittelemaan sillä jo tulevana lauantaina ollaan takaisin Espoossa ja vastassa sarjakolmonen GFT/Prinsessat. Runkosarjaa on kärkijoukkueilla jäljellä enää 3 kierrosta.

Pisteet jaettiin Prinsessojen vieraana.
Ilves cupin loppuotteluun.