Emilia_Jokisalo

Ilves FS päätti vuoden 2015 sarjapelit tuplaviikonlopulla. Lauantaina joukkue kohtasi kärkikolmikkoa tavoitellun FTK:n kotiottelussaan ja sunnuntaina oli vuorossa todella tärkeä vieraspeli GFT Prinsessoja vastaan.

Kauden maalirikkain ottelu FTK:ta vastaan

Lauantain ottelussa FTK pääsi livahtamaan ottelussa johtoon. Pienen maskin takaa ottelun alussa tullut Emmi Heikkilän veto livahti aina Ilveksen maaliin asti. Tasoitus syntyi jo minuuttia myöhemmin. Jonna Kykkänen päätti kuljetuksensa etunurkkalaukaukseen.

Aina vaarallinen Tiia Juntikka osui seuraavaksi. Juntikka käännähti vartijaltaan vapaaksi ja laukoi FTK:n 1-2 vierasjohtoon. Ilves kuittasi osuman jälleen pikatahtia. Emilia Jokisalo (kuvassa) syötti ja Elina Myllymäki laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan tasoituksen.

Ilves pääsi ottelussa johtoon aivan ensimmäisen puoliajan viimeisillä sekunneilla. Myllymäki vapautti syötönkatkon jälkeen Jokisalon vetopaikkaan ja juuri ennen summeria lähtenyt veto painui matalana verkkoihin. Ilves puoliajalle 3-2 johdossa.

Toinen puoliaika oli maalirikasta peliä. Ensimmäisen viiden minuutin aikan Ilves osui viidesti ja karkasi tavoittamattomaan johtoon. Jenni Häkli, Myllymäki ja Jokisalo osuivat kaikki kertaalleen ja yksi maali merkittiin FTK:n omaksi maaliksi.

Pallo ohjaantui kertaalleen myös Ilveksen maaliin omasta pelaajasta, jonka lisäksi Juntikka osui kahdesti ottelun viimeisillä minuuteilla, mutta Ilveksen johto ei ollut ottelussa uhattuna. Erinomaisen pelin pelannut Jokisalo täydensi hattutemppunsa syötönkatkon jälkeen, joten loppulukemiksi kirjattiin Ilveksen 8-5 voitto, joka oli Ilveksen maalirikkain ottelu koko kaudella.

Tiukka taistelu GFT:tä vastaan

Sunnuntaina Ilves reissasi Espooseen arkkivihollisensa GFT Prinsessojen kotisaliin. Ilves oli ennen ottelua kuusi pistettä GFT:tä edellä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena, joten kyseessä oli syyskierroksen suurin koitos. Voitolla Ilves nousisi sarjataulukossa reilummin GFT:n edelle, mutta tappio toisi arkkiviholliset iskuetäisyyden päähän.

Ottelu alkoi melkoisella ryminällä. Kolmannella peliminuutilla Tiina Pöyry vei Ilveksen johtoon, mutta GFT tasoitti heti perään Jannica Tjederin osumalla. Tästä ei ehtinyt kulua kuin minuutti kun Anni Karelehto nosti Ilveksen toistamiseen johtoon, mutta niin vain GFT:n Anna Helenius osui vielä samalla minuutilla ja ottelua jatkettiin 2-2 lukemissa.

Räväkän alun jälkeen maaleja saatiin odottaa aina pitkälle toiselle puoliajalle. Ottelussa oli todella isot panokset ja se näkyi kovana taisteluna kentällä. Ilves sai pelistä niskaotteen 27. peliminuutilla. Jonna Kykkänen syötti ja Jenni Häkli laukoi Ilveksen 2-3 johtoon.

GFT painoi ottelun lopun päälle hakien tasoitusta, mutta Ilveksen taistelutahto oli kovaa. Ilves puolusti koko joukkueen voimin eikä päästänyt GFT:tä enää kolmatta kertaa tasoihin. Upea taistelu toi halutut kolme sarjapistettä, jotka nostivat Ilves FS:n joulutauolle sarjakärkeen ohi MuSaFutsalin. Samalla GFT Prinsessat jäi sarjassa yhdeksän pisteen päähän Ilveksestä, tosin yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Ilveksen pelit jatkuvat heti vuodenvaihteen jälkeen toisella vaikealla vieraspelillä. Sarjakakkonen MuSaFutsal kohtaa Ilveksen kotisalissaan 3.1.

ENNAKKO: Ilves kohtaa sunnuntaina kärkikamppailussa MuSa:n
ENNAKKO: Lauantaina Ilves FS juhlapäivä