23.2.19, MuSaFutsal, Pori – Ilves FS, 3-1 (0-0), Porin Urheilutalo.

MuSa:n maalit: Oksanen 21’, 30’ ja 31’

Ilveksen maalit: Herranen 36’

Artikkelikuva: Jani Virolainen

Raportti:

Runkosarjan 15.kierros katkaisi lopulta Ilveksen yli vuoden kestäneen jakson ilman tappioita varsinaisella peliajalla naisten futsal-liigassa. Kotijoukkue MuSa oli vahvempi tällä kertaa lukemin 3-1 ja pisteiden tärkeys näkyi Porilaisten otteissa ja keskittymisessä. Ottelu jäi tuttuun tapaan vähämaaliseksi kamppailuksi ja siihen suurimpana syynä oli ensimmäisen puoliajan tapahtumat. Molemmat prässäsivät hyvin ylhäältä ja vapaiden tilojen löytäminen Urheilutalon lattialla oli hankalaa. Muutamissa huippupaikoissa joukkueiden viimeistely ei myöskään ollut kohdallaan ja molempien joukkueiden kokeneet liigamaalivahdit Ilveksen Emiilia Syvänen ja MuSa:n Siiri Lilja pitivät myös torjunnoillaan pelin maalittomana. Pelipaikkojen ja ”ketjujen” sekoittuminen aiheutti omat hankaluutensa jälleen pelintekemiseen. Vaikka viikon harjoittelulla Final Fourin pettymyksen jälkeen oltiin saatu parannusta aikaan. Lähimpänä maalia kävi Ilveksesta Jenni Häkli joka laukoi volleysta MuSa-maalin tolppaan josta se osui maalivahti Liljaan mutta ei mennyt millään verkkoihin. Puoliajalle mentiin pyöreissä lukemissa 0-0.

Toinen puoliaika sai synkän alun, kun Tamperelaiset puolustivat huonosti MuSa:n pelinavauksen neljällä ja lopulta tilanne päättyi Milla Ljungmanin tarkkaan syöttöön takatolpalle josta Jenna Oksanen liukui pallon sisään ja lukemat 1-0. Pian tämän jälkeen isoimmat minuutit tällä kaudella Ilves-naisissa pelannut Jonna Uusipaasto merkkautti itsensä tilastoihin rikkomalla varoituksen arvoisesti. Seuranneesta vapaapotkusta kuitenkin selvittiin. MuSa laittoi erikoistilanteista paljon palloja suoraan maalille ja Ilves selvisi niistä erittäin hyvin 30.minuuttia kunnes Tamperelaisest nukkuivat sivurajatilanteessa ja Jessica Kannosto löysi Oksasen aivan vapaana takatolpalta (2-0). Tämän jälkeen heti perään Hannula pelasi pallon Oksaselle joka onnistui jo kolmannen kerran. Ilves lähti välittömästi hakemaan kavennusta lentävällä maaivahdilla, ja sai alun hätäilyn jälkeen ”YV-pelin” kulkemaan hyvin. Kavennuspaikkoja saatiin useita, mutta vasta 37.minuutilla Matilda Herranen pääsi siirtämään Jenni Häklin laukauksesta kimmonneen pallon verkkoihin (3-1). Kavennuksen jälkeen Häklillä oli unelmapaikka tuoda Ilves maalin päähän, mutta ohjaus takatolpalta meni ohi MuSa:n maalin. Ilves ei saanut kavennusta muistakaan paikoista ja näin MuSa otti voiton 122 äänekkään Porilaiskatsojan iloksi. Ratkaisevimpia pelaajia oli tänään kolme maalia tehneen Oksasen lisäksi myös maajoukkueen vakiopelaaja Netta Hannula joka mm. juoksi kahteen kertaan Ilveksen erinomaisen vastahyökkäystilanteen takamatkalta kiinni. Ilveksen parhaana palkittiin Tiina Pöyry joka uurasti erittäin hyvin ”lentävän maalivahdin” roolissa ottelun viimeisellä kympillä.

Tamperelaiset jatkavat sarjan kärjessä ainoana varmana playoff-joukkueena. Runkosarjan voiton varmistamiseen tarvitaan vielä kuitenkin pisteitä jäljellä olevasta kolmesta ottelusta. Seuraava mahdollisuus pisteisiin on viikon päästä 2.3. lauantaina  Tesoman Palloiluhallissa (poikkeuksellisesti), kun paikallisderbyssä vastaan tulee ACE.

Palloliiton otteluseuranta:

https://www.palloliitto.fi/otteluseuranta/1070860

Ennakko:

Erittäin vahvan liigakauden tähän mennessä pelannut Ilves FS joutui viikko sitten taipumaan Final Four välierässä. Paluu liigapeleihin monen viikon tauon jälkeen vie Tamperelaiset tuttuun, mutta äärimmäisen hankalaan paikkaan. Ilveksen ja MuSa:n ottelut ovat viime kausina olleet erityisesti Porissa hyvin vähämaalisia ja tasaisia ottelutapahtumien osalta. Kaksi viimeisintä kohtaamista Porissa ovatkin päättyneet tasatuloksiin (1-1 ja 2-2). Kotijoukkue MuSaFutsal eteni viime viikonlopun Final Four turnauksessa loppuotteluun, mutta ei pystynyt kaatamaan kovassa iskussa ollutta GFT:tä. Sarjataulukossa Porilaiset ovat joutuneet ensimmäistä kertaa pudotuspeliviivan alapuolelle ja he kaipaavat lisäpisteitä jo tästä kamppailusta ettei kauden lopussa tarvittaisi suotuisia tuloksia muista otteluista. Porilaisten tehokkaimpana pelaajana on Netta Hannula joka on 11+9=20 tehoilla pistepörssin seitsemäntenä. Toiseksi eniten tehoja on merkkauttanut Pivot-pelaaja Mira Laurila 13+3=16 joka onnistui iskemään 5.1 FTK:n vieraana peräti 5 maalia. Porin urheilutalolla on käynyt tällä kaudella mukavasti katsojia ja toivottavasti sama meno jatkuu tässä kohtaamisessa.

Tamperelaisten poissaolot ja loukkaantumishuolet olivat koko kansan nähtävänä viime lauantaina YLE:n areenalla näytetyssä välieräottelussa. Ilveksen paras tehopelaaja Emilia Jokisalo 20+5=25 joutui silloin jättämään ”leikin kesken” loukkaantumisen vuoksi. Valitettavasti Jokisalo ei ole pelikunnossa vielä MuSa-ottelussa. Tämä tarkoittaa myös sitä ettei Jokisalon huikea putki (vähintään 1 maali jokaisessa runkosarjaottelussa) saa jatkoa. 14 ottelua peräkkäin kauden alusta jää siis tällä kertaa Jokisalon saldoksi. Final Fourissa kentällä ei nähty pohjapelaaja Anni Karelehtoa ja hänen pelaamisensa on epävarmaa. Lotta Salonen ei lähde tähän otteluun mukaan. Tiedossa olevat poissaolot ja mahdolliset sellaiset kysyvät Tamperelaisilta kokoonpanon leveyttä ja antavat toki myös hyviä näyttöpaikkoja osalle vähemmän pelanneista ennen tulevia pudotuspelejä. Maajoukkueleirille ensimmäistä kertaa valittu Matilda Herranen lähtee otteluun Tamperelaisten tehokkaimpana pelaajana Jokisalon poissaollessa. Maajoukkueen mukaan  maaliskuun leirille tällä kertaa Ilveksestä valittiin maalivahdit Emiilia Syvänen ja Lilli Sandström. Kenttäpelaajista Herranen, Jokisalo ja Tiina Pöyry.

ACE vei paikalliskamppailun Tesomalla.
Final Four ei tarjonnut ilonaiheita.