Final Four Välierä:

16.2.19 La, Ilves FS – GFT, Espoo, 1-5 (1-2) Jyväskylän Monitoimitalo.

Ilveksen maali: Häkli 19’ GFT:n maalit: Tjeder D 2’, 13’, 29’, 32’. Hirvonen 30’

GFT loppuotteluun jossa sen vastustajaksi sunnuntaina tulee MuSaFutsal Porista.

Kaikista lopputurnauksen otteluista tallenteet YLE Areenalla.

Raportti:

Tamperelaisten lähtökohdat otteluun olivat kauden heikoimmat lukuisten eri asteisten loukkantumisten, poissaolojen ja kolmen viikon pelitauon vuoksi. Näistä seikoista huolimatta esitys kentällä jätti paljon toivomisen varaa ja vastustaja Golden Futsal Team oli erinomaisella pelipäällä ja ansaitsi väkevällä esityksellään paikan loppuotteluun. Tappio GFT:lle oli Ilveksen ensimmäinen tällä kaudella (kaikki kilpailut laskettuna), kun neljä kertaa on tähän mennessä keskinäisiä otteluita pelattu.

Heti alussa Ilves oli kovemmassa paineessa, kuin ehkä kertaakaan tällä kaudella. GFT:n avauskentällinen hallitsi ottelua hyvällä prässillä ja nopealla pelitemmolla. Avausmaali syntyi kolmen minuutin kohdalla, kun Maiju Hirvonen löysi Daniela Tjederin aivan vapaana maalin tuntumasta (0-1). Ilves pääsi vähitellen myös omiin hyökkäyksiin, mutta pysyi pitkään poissa huippupaikoilta. Toisessa maalissa 13.minuutin kohdalla Tamperelaiset epäonnistuivat pallon siivouksessa omassa päässä ja aina kärkäs Tjeder iski 0-2 lukemat taululle. Parasta peliä ensimmäisellä puoliskolla esitti Ilveksestä pivotissa Jenni Häkli joka aiheutti eniten vaaraa vastustajalle. Valitettavasti Häkli oli monissa tilanteissa hyvin yksin. Häkli nostatti Ilveksen toiveita osumalla jakson viimeisellä minuutilla Maria Mäntylän syötöstä (1-2). Tauolle mentiin siis 1-2 lukemissa.

Toinen puoliaika alkoi ensimmäistä tasaisemissa merkeissä. Ilveksen pelinrakentelu ei tosin ollut edelleenkään liigakaudella nähdyllä tasolla vaan vaikeuksia riiitti. Kovan takaiskun Tamperelaiset kokivat jakson alkupuolella, kun kauden tehokkain pelaaja Emilia Jokisalo ei upeasta taistelusta huolimatta pystynyt enää jatkamaan peliä alaraajavamman vuoksi. Muutokset ketjuissa ja peluutuksessa sekoittivat tilannetta entisestään. Varsinkaan Tjederin pysäyttämiseksi Ilvekseltä ei löytynyt tänään keinoja. Tjeder siirsi GFT:n jo 3-1 johtoon kääntymällä Ilveksen pohjapelaajan kautta ja laukomalla tarkasti ohi Ilves-maalivahti Lilli Sandströmin. 4-1 maali Maiju Hirvosen toimesta minuutti myöhemmin sai Ilveksen ottamaan aikalisän ja kokeilemaan ”lentävää maalivahtia”. Viidellä pelaaminenkaan ei ollut tänään toimivaa vaan palloa hukattiin huonoilla syötöillä ja hermoilulla. Tamperelaisten selkärangan katkaisi viimeistään Tjederin 1-5 maali 33.minuutin kohdilla. Loppuajan Tamperelaiset yrittivät kavennusta edelleen lentävällä, mutta tilanteet jäivät kovin vähiin ja loppulukemat 1-5 tiesivät Tamperelaisille kotimatkaa ja GFT:lle finaalipaikkaa.

Runkosarjaa edelleen ylivoimaisesti johtavan Ilveksen kausi jatkuu viikon kuluttua vaikealla vierasottelulla Porissa MuSaFutsalin vieraana.

Artikkelikuva: Futsalfi (Facebook)

Ennakko:

Tamperelaiset pääsivät vuosi sitten juhlimaan ensimmäisessä Final Four turnauksessa mestaruutta, kun Loimaalla pelatussa jännittävässä loppuottelussa kaatui FTK luvuin 3-2. Matkalla loppuotteluun FTK onnistui pudottamaan GFT:n rangaistuspotkuilla. Tällä kaudella lopputurnauksessa ovat mukana siis 1.välierässä kohtaavat Ilves ja GFT sekä toisessa välierässä pelaavat MuSaFutsal ja ACE jotka kohtaavat tässä uudessa formaatissa jo toistamiseen. Tamperelaiset ovat hallinneet tämän kauden ”klassikoita” GFT:tä vastaan voittamalla Espoolaiset SuperCupissa sekä kahteen kertaan liigassa. Nyt ollaan kuitenkin taas samalla viivalla ja edelliset suoritukset eivät merkitse mitään. Ilveksen viimeisin ottelu on tammikuun lopulta ja pieni pelitauko onkin jälleen kerran yksi suurimpia haasteita. Aina vaarallista GFT:tä vastaan ei ole aikaa ottaa tuntumaa kentällä vaan hereillä pitää olla alusta asti kuten Tampereella tammikuussa nähtiin. Silloin vieraileva GFT iski kaksi maalia jo alkuminuuteilla Tamperelaisten uneksiessa. Lauantain ottelusta ovat varmasti pois ”nuoriso-osasto” Jonna Uusipaasto ja Jonna Kykkänen. Muutamien pelaajien pelikunto selviää mahdollisesti vasta alkulämmittelyjen jälkeen.

Ilman sarjapisteitä kotiin Porista.
Ilves tyrmäsi KaDy:n jo ensimmäisellä puoliajalla.